Törmäsin Kaj Chydeniuksen musiikkiin ensimmäisen kerran kymmenvuotiaana. Isäni oli saanut Tammen kirjallisen äänilevyn Laulu tuhannesta yksiöstä ja kabareelauluja (1967), jonka tekstit ovat Marja-Leena Mikkolan.
Kuuntelin levyä yhä uudelleen, ja se melkein räjäytti kruununhakalaisen demarikotimme seinät. Äiti toppuutteli, syynä Kaisa Korhosen, Kristiina Halkolan ja Aulikki Oksasen laulutyyli. Oikea ongelma oli kuitenkin laulujen sanoma, josta köyhyyttä, asunnottomuutta ja riistoa ei häivytetty pois.
Teini-iässä rämpytin kitaralla Siirtotyöläistä ja Työttömän laulua. Jälkimmäinen, Pentti Saaritsan sanoittama ja Chydeniuksen itsensä laulama, on mielestäni edelleen parasta, mitä aiheesta on Suomessa kirjoitettu – mukaan lukien Jaakko Tepon ja Hectorin versiot samasta teemasta.
Tekstien tärkeys
Parikymppisenä ohjelmaryhmäläisenä ja wannabe-säveltäjänä hakeuduin Chydiksen oppilaaksi. En muista, montako kertaa kävin hänen töölöläiskodissaan. Monesti tunnit menivät keskusteluiksi (tai myönnettäköön, Kajn luennoiksi) musiikista, runoudesta ja taiteesta yleensä.
Kerran hän esitteli innoissaan Marja-Leena Mikkolan tekstiä, jota oli säveltämässä. Se oli Tyttö ja tanssiva karhu, joka iski tajuntaani vasta Anneli Saariston tulkintana ja Upi Sorvalin upeana sovituksena 1980-luvulla.
Toisella kertaa Kaj vitsaili Matti Rossin Jos rakastat -runon kustannuksella, joka Kristiina Halkolan laulamana oli 1970-luvulla eräänlainen taistolaisuuden ohjelmajulistus. Aikansa identiteettipolitiikan osana se arvotti jopa ruokalajit: lampaanpaisti oli ok, hanhenrinta ei, mikä säveltäjää huvitti.
Chydenius ja rauhanlaulut
1980 aloitin Työväenmusiikki-instituutissa rauhanlaulujen kerääjänä. Tutustuin Chydiksen 1960-luvun tuotantoon, Lapualaisoopperaan (1966), Matti Rossin sanoittamiin Vietnam-lauluihin ja Brecht -sävellyksiin.
Lapualaisoopperan pasifismi Me emme tee mitä emme tahdo -kuoroineen vetosi minuun, vaikka olinkin liian nuori 60-lukulaiseksi. Chydenius itse piti myöhemmin näytelmää ”poliittisesti melko puutteellisena eräissä keskeisissä kysymyksissä”.
Hän ei myöskään olisi tahtonut Rauhanlaulukirjaan Wolf Biermannin runoon sävellettyä Sotilaslaulua, jonka säe ”sotilaat näyttävät kaikki samanlaisilta, elävinä ja kuolleina” herätti DDR:ssä paheksuntaa jo 60-luvulla.
Toisaalta Chydenius oli ensimmäisiä, jotka Suomessa käänsivät ja esittivät Vladimir Vysotskin ja Bulat Okudzavan lauluja. Vysotski oli kotimaassaan pannassa kuolemaansa vuonna 1980 asti. Okudzava oli varovampi, mutta ei hänenkään ironiansa jättänyt epäselväksi, mitä hän neuvostojärjestelmästä ajatteli.
McCartney-Sibelius -akseli
Chydenius sävelsi elämänsä aikana tuhansia lauluja. Tarkkaa määrää hän tuskin tiesi itsekään; joskus on heitetty luku 8 000. Tärkeimmiksi vaikuttajikseen hän mainitsi Beatlesien ja Sibeliuksen ohella Toivo Kärjen, Hans Eislerin ja chileläisen Sergio Ortegan.
Suomalaisuus, jokin määrittelemätön kaihon ja uhon yhdistelmä, kuuluu hänen tuotannossaan, vaikka esimerkiksi kotimaista tangoa hän kritisoi ”Argentiinan pusta” -kaltaisesta maun ja tyylitajun puutteesta.
Kyllä Chydeniuskin tangoja sävelsi. Jotkut niistä ovat hänen tunnetumpia laulujaan, kuten Tango Finlandia, Nuoruustango ja Suomalainen laulaa rakkaudesta.
Ja voiko suomalaisempaa olla kuin kaksi tangoa P. Mustapään runoihin, Viimeisestä illasta ja Kyläkahvilan edessä? Kun ne laulaa Eino Grön, tuskin paatunein porvarikaan paheksuisi. No, persuista ei koskaan tiedä.
****
Kaj Oskar Chydenius syntyi Kuusankoskella 1939 ja kuoli Helsingissä 2024. Aloitti säveltäjänuransa 1960-luvun puolivälissä, suomalaisen poliittisen laululiikkeen keskeinen vaikuttaja
Chydeniuksen nuorempi poika Jussi on Rajaton-yhtyeen jäsen. Vanhempi poika Kalle tunnetaan musiikkituottajana. Syksyllä 2009 Veljekset Chydenius julkaisi isän 80-vuotisjuhlan kunniaksi levyn Isän kädestä, johon he valitsivat isänsä tuotannosta läheisiä lauluja.
Yksi niistä on Lauri Siparin sanoittama Euroopan syrjäkylät, jonka alun perin tulkitsi Kaisa Korhonen.
Merja Minkkinen
Kuva: Niclas Warius
Lähteet:
Chydenius Chydeniuksesta. Uusi Laulu 4/1976.
Chydenius, Kaj: Kansallinen kulttuuri kansainvälisen laululiikkeen lähtökohtana. Teoksessa Saunio, Ilpo (toim.): Laulu ottaa kantaa. Aineistoa 1970-luvun laululiikkeestä. Työväenmusiikki-instituutin julkaisuja 4, s. 43–48. Helsinki 1983.