Perjantai-iltapäivänä 5.10. joukko karaistuneita helsinkiläisiä oli kokoontunut tuuliseen Hakaniemeen. Teollisuusliiton talon edessä paleltiin Nauretaan hallitus suohon -ilkamissa, joissa suurten ammattiliittojen johtajat lähettivät Suomen hallitukselle terveisensä ilmojen vietäviksi, suurten mustien ilmapallojen kuljettamina.
Tilaisuudessa oli tarjolla ”kurjuuden maksimointia hallituksen hengessä, laihaa hernekeittoa sekä luokatonta ohjelmaa”, kuten tilaisuuden järjestäjät lupasivatkin.
Ilkamissa esiintyi Hakaniemen tuulisten kulmien kasvatti, muusikko Jussi Raittinen, joka esitti laulun Samassa veneessä (säv. Kyösti Kattilakoski, san. Markku Lonkila). Suomen nykytilaa analysoivat stand up –koomikot Iida Akkila ja Risto K. Järvinen. Kansanmuusikko ja laulaja Emmi Kuittinen esitti oman laulunsa Itku herrakerhon vallasta. Lopuksi esiintyjät ja yleisö lauloivat yhdessä Ei mittään (säv. ja san. Heikki Harma).
Tapahtuman järjestäjät eli Laulu ottaa kantaa -verkosto, Työväen Sivistysliitto TSL ja Kansan Sivistystyön Liitto KSL lupaavat, että tilaisuus saa jatkoa säiden edelleen viiletessä.
Verkosto koostuu kantaaottavan laulun tekijöistä, esiintyjistä ja alan tutkijoista. Se tuottaa tilaisuuksia, klubeja ja työpajoja sekä ylläpitää vanhojen kisällilaulujen perinnettä, jossa huumorin ja ilkamoinnin kautta otetaan kantaa ajankohtaisiin teemoihin.
Tiina Pelkonen, kuvat Pekka Elomaa