Myös perinteisillä itkuvirsillä voi ottaa kantaa. Emmi Kuittinen innostui kansanmusiikista lukioikäisenä. Kallion ilmaisutaidon lukion musiikinopettaja Reijo Aittakumpu toi kuoroon ja musiikkitunneille nykykansanmusiikkia, joka oli Kuittiselle siihen asti ollut tuntematonta.
– Olin harrastanut musiikkia pienestä pitäen, käynyt pianotunneilla ja musiikkiluokalla. Lukioikäisenä kävin lisäksi pop-jazz-laulutunneilla, hän kertoo.
Lukion jälkeen Kuittinen muutti Vantaalta Joensuuhun opiskellakseen kansanlaulua ja –musiikkia. Hän valmistui Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi vuonna 2009.
– Ensimmäinen sysäykseni kansanmusiikkiin oli Ismo Alanko -säätiö, jossa Kimmo Pohjonen soitti haitaria. Kuuntelin myös Värttinää ja Hedningarnaa, jossa minulle tärkeä laulunopettaja Sanna Kurki-Suonio lauloi.
Opinnot Joensuussa Kuittinen aloitti omien sanojensa mukaan ”pystymetsästä”. Alku ei ollut helppoa, mutta hän ei katunut.
– Löysin sen kautta oman ääneni.
Joensuun jälkeen Kuittinen opiskeli Sibelius-akatemian Master´s Degree of Global Music -koulutusohjelmassa musiikin maisteriksi.
Vainajat ymmärtävät itkujen kieltä
Sibelius-akatemiassa Emmi Kuittinen tutustui itkuvirsiin, joiden pariin kannusti laulunopettaja Anna-Kaisa Liedes sekä toinen Hedningarna-yhtyeen jäsen, kansanmuusikko Liisa Matveinen.
Itkuvirret eli itkut ovat valituslauluja, jotka tunnetaan eri muodoissaan ympäri maailmaa. Itämerensuomalaisten ja slaavilaisten kansojen keskuudessa Niitä on laulettu tärkeissä rituaaleissa kuten häissä, hautajaisissa ja läheisen lähtiessä sotaan. Nykyisen Suomen alueelta niitä ei ole tallennettu, lähimmät ovat peräisin Itä-Karjalasta ja Inkeristä.
– Minä olen perehtynyt eniten karjalaisiin itkuihin, joissa tärkeille asioille on kielikuva eli asioita ei sanota suoraan, Kuittinen sanoo.
– Itkujen oma kieli oli tärkeää. Uskottiin, että vainajat ymmärtävät vain sitä.
Itkujen säkeet ovat vapaamittaisia ja sen pituisia kuin niiden kulloinkin pitää olla. Niissä ei ole riimejä, vaan pikemminkin alkusointuja kuten kalevalaisissa runoissa.
Itkuvirsissä käsitellään surua ja eroa sekä jokapäiväisiä huolia, mutta kaikki eivät välttämättä ole synkkiä.
– Voi olla kiitositku perinteen kerääjälle tai onnitteluitku. Nykyitkijät tekevät myös iloisia itkuja.
Myös Kuittinen tekee itkuvirsiä itse. Hän kunnioittaa vanhaa tyyliä muun muassa välttämällä tavallista puhekieltä.
– Lainaan paljon karjalaisista itkuista, mutta sekoitan ne omaan kieleeni. Melodioiden tulee olla melko vähäsävelisiä.
Myötätuntoitku rintasyövästä
Tänä syksynä eräs rintasyöpähoidoista toipuva otti yhteyttä Emmi Kuittiseen ja kysyi, voiko hän tilata itselleen itkuvirren. Kuittinen mietti ensin, mikä olisi sopiva toteutustapa.
– Tein itkun rintasyövästä ja esitin sen Ilon ja surun klubilla, jota järjestän yhdessä näyttelijä-koomikko Miska Kajanuksen kanssa. Esitys videoitiin, ja lähetin sen tilaajalle.
Ilon ja surun klubeja on järjestetty vuodesta 2015 alkaen vain kerran vuodessa ja aina eri paikassa, kerran myös Los Angelesissa, jossa Kajanus asuu.
– Aloitin itkujen teon kuuntelemalla ja matkimalla vanhojen itkijöiden laulua arkistonauhoilta.
Koska vanhat itkijät loivat laulujaan esitystilanteissa, myös Kuittisen oli perinteen jatkajana opeteltava improvisoimaan. Ilon ja surun klubilla esimerkiksi yleisö voi ehdottaa aihetta, josta Kuittinen tekee itkun siinä hetkessä.
– Normaalisti kirjoitan itkun valmiiksi, mutta en opettele sitä sanasta sanaan ulkoa. Aihio on päässäni ja se muokkautuu tilanteessa. Myös melodia elää sen mukaan, mitä sanoja käytän.
Kaikkea hyvää myös ”herrakerholle”
Emmi Kuittinen työskentelee taidepedagogina vantaalaisessa päiväkodissa.
– Tämä on uusi tilanne, aloitin elokuussa. Tähän asti olen ollut vain pätkätöissä, nyt käyn samassa työpaikassa viitenä päivänä viikossa.
Hakaniemen torilla lokakuussa pidettyihin Nauretaan hallitus suohon -ilkamiin Kuittinen teki itkun, jossa hän ihmetteli Sipilän hallituksen päätöksiä. Lopussa hän toivotti kaikille parempia aikoja, myös ”herrakerholle”.
– En usko solvaamiseen. Otan kantaa olemalla myötätuntoinen. Se kuulostaa vähäiseltä, mutta kun ajattelee tätä aikaa, niin se on aika paljon.
Hän kokee keskustelukulttuurin somessa sellaiseksi, että ei halua osallistua siihen.
– Tuntuu olevan tärkeintä, kuka on nokkelin ja saa näpäytettyä toista ikävimmin. Minusta jokainen ihminen on itkun arvoinen, ja toivon kaikille parasta mahdollista hyvää. En yritä ”besserwisseröidä” kenellekään.
Kuittisen mukaan jokaiselle meistä voi sattua ikäviä asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa.
– Silloin elämä voi alkaa luisua huonommalle puolelle, eikä se ole ihmisen omaa syytä. Se ajatus itkuissani on.
Teksti ja kuva Tiina Pelkonen
Katso videokooste Nauretaan hallitus suohon -ilkamista ja klikkaa Emmin videota