Musiikilla on monissa protestiliikkeissä tärkeä rooli. Perinteisten yhteislaulujen lisäksi kantaa voidaan ottaa niin instrumentaalikappaleilla kuin musiikilla, jonka sisällöstä on politiikka kaukana.
Una mattina mi son svegliato, o bella ciao, bella ciao, bella ciao ciao ciao. Italialainen partisaanilaulu Bella ciao on tyyppiesimerkki vasemmistolaisesta protestilaulusta, jota lauletaan yhdessä mielenosoituksissa ja fasismista vapautumisen muistopäivänä. Samaa kappaletta tai sen melodiaa on sittemmin laulettu muun muassa Iranin naisten puolesta, ilmastonmuutosta vastaan ja Occupy Wall street -mielenosoituksissa.
Aina protestilaulun määritteleminen ei ole kuitenkaan yhtä yksinkertaista. Vaikka musiikin hyödyntäminen protestien välineenä on yleismaailmallinen ilmiö, on se ottanut maailmalla hyvin erilaisia muotoja.
Sibelius-Akatemian musiikinhistorian emeritusprofessori Vesa Kurkelan mukaan ajatus protestilauluista yhdistyy usein vasemmistolaiseen, kommunistiseen liikkeeseen. Poliittinen musiikki voi kuitenkin edustaa mitä tahansa aatesuuntaa.
– Valkoinen, keskiluokkainen käsitys protestilaulusta tiettynä genrenä ei täysin kopioidu siihen, miten musiikkia käytetään maailmalla ja muissa konteksteissa ilmaisemaan vastustusta, sanoo puolestaan tutkimusyhdistys Suoni ry:n puheenjohtaja Kim Ramstedt.
Piiloviestejä musiikin seassa
Aina protestia ei voida ilmaista musiikissa suoraan, Kim Ramstedt sanoo. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa ei apartheid-hallinnon aikaan suvaittu soraääniä, ja hallinnon vastustus piti ilmaista hienovaraisemmin.
– Mieleeni tulee Yvonne Chaka Chakan kappale I’m winning (my dear love), joka laulettuna kuulostaa samalta kuin Winnie Mandela. Sanoihin oli siis piilotettu kannatusviesti, Ramstedt kertoo.
Protestin välineeksi voi myös päätyä musiikkia, jonka sisältö ei itsessään ole kantaaottava. Kappale tai kokonainen musiikinlaji voi muuttua poliittiseksi esimerkiksi tekijänsä, esittäjänsä tai kontekstinsa ansiosta. Ramstedtin mukaan hyvä esimerkki löytyy Kuubasta.
– Kuubassa oli Neuvostoliiton hajotessa voimakkasti läsnä hip hop, jossa protesti ilmaistiin suoraan. Seuraava sukupolvi alkoi kuitenkin kuunnella reggaetonia, jossa juhlittiin ja haluttiin ottaa kaikki irti elämästä, Ramstedt kertoo.
Vaikka reggaetonissa ei otettu kantaa mihinkään, ero sosialistisen Kuuban vahvaan kollektiiviseen ajatteluun oli hyvin radikaali. Reggaeton loi uudelle sukupolvelle tilan toimia yhteiskunnan haasteita vastaan ja ilmaista turhautumista, Ramstedt kertoo.
Sittemmin kontekstin merkitys on näkynyt esimerkiksi Ukrainan sodan yhteydessä, kun ukrainalaisella kansanmusiikilla on haluttu korostaa isänmaallisuutta ja solidaarisuutta sotaa käyvää kansaa kohtaan. Myös Ukrainan kansallislaulu on soinut viimeisen vuoden ajan ahkerasti ympäri maailman.
– Eri maiden nationalistiset laulut ovat usein olleet alun perin protestilauluja, jos kyseinen kansakunta ei ollut vapaa ja itsenäinen. Sittemmin niistä on saattanut tulla juhlalauluja, kun taistelu on voitettu, Vesa Kurkela kertoo.
Väkijoukon lietsontaa tai rauhoittelua
Musiikki on protestiliikkeissä tapa yhdistää joukkoja ja luoda yhtenäinen ääni ja rintama epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Toisaalta musiikin avulla voidaan myös luoda tunteita ja ilmaista asioita, joita voi olla vaikea sanallistaa. Kurkelan mukaan suosituilla, yhteislauluina käytettävillä poliittisilla lauluilla on tiettyjä yhdistäviä tekijöitä.
– Laulun pitää tietysti olla mukaansa tempaava, mitä usein edistää helposti mieleen jäävä kertosäe. Poliittisella liikkeellä ei voi myöskään olla montaa tärkeää yhteislaulua, sillä ihmisten pitää oppia niiden sanat, Kurkela sanoo.
Henkeä nostattavien yhteislaulujen ja tanssikoreografioiden lisäksi musiikkia voidaan käyttää mielenosoituksisssa myös rauhoittumiseen. Näin toimii esimerkiksi kansainvälinen Elokapina-liike, jonka kansalaistottelemattomuustoiminnassa musiikki on vahvasti läsnä.
– Stereotypia on, että mielenosoituksissa musiikkia käytetään aktivoimaan ihmisiä. Elokapina luo musiikilla myös tyyntä tilaa, joka viestii rauhanomaisuudesta ja voi rauhoittaa tunnelmaa, Elokapinan musiikkikulttuuria tutkinut Sini Mononen kertoo.
Useat liikkeen aktivistit toteuttavat artivismia uudelleensanoittamalla tunnettuja lauluja tai säveltämällä kokonaan uusia lauluja itse. Kansainvälisellä liikkeellä on monissa maissa omia laulukirjoja ja kuoroja, minkä lisäksi toiminnassa voidaan käyttää myös instrumentaalimusiikkia.
Protestia vai ei?
Toisinaan protestimusiikkina saatetaan pitää myös musiikkia, joka ei sitä välttämättä ole. Kim Ramstedtin mukaan valkoisessa, keskiluokkaisessa musiikintutkimuksessa kaikkien marginaaliryhmien luoma musiikki halutaan usein nähdä protestimusiikkina.
– Se lyö musiikkiin kuitenkin todella yksipuolisen leiman. Sorrettuun ihmisryhmään kuuluvilla ihmisillä on myös muuta elämää, ja he voivat luoda musiikkia myös muista syistä, Ramstedt sanoo.
Toisinaan laulu voidaan valjastaa tietyn aatteen palvelukseen vastoin lauluntekijän omaa vakaumusta. Ramstedtin mukaan taustalla on usein väärinkäsitys.
– Tunnettu esimerkki on Bruce Springsteenin Born in the USA. Konservatiivipoliitikot ovat halunneet ottaa sen käyttöön patrioottisena lauluna, vaikka oikeasti sen sanat ovat sosiaalikritiikkiä. Springsteen onkin monissa yhteyksissä kieltänyt sen käytön.
Jossain vaiheessa laulujen tekijänoikeudet kuitenkin raukeavat. Siinä vaiheessa musiikki voi alkaa elää omaa elämäänsä, Ramstedt sanoo.
Jenni Meronen
Kuva: Istockphoto
Musiikki protestien välineenä maailmalla:
Power to the people, Britannian Elokuoro
Yvonne Chaka Chaka -I’m Winning (my dear love)
Un violador en tu camino, chileläisestä protestilaulusta tuli feminismin symboli
Bella ciao -flashmob Italian perustuslakiuudistusta vastaan
Mohamed Mounirin Ezzai -kappaleesta tuli Egyptin kansannousun tunnuslaulu