Maailmanlopun laulujen aiheita ovat tuomiopäivä, ydinsota ja ekokatastrofi
Kesäkuussa 1962 21-vuotias Bob Dylan kirjoitti laulun A Hard Rain’s a-Gonna Fall. Se on klassinen, viisisäkeistöinen kysymys-vastausballadi, jossa on vaikutteita niin runoilija Arthur Rimbaudin symbolismista, kansanlauluista kuin Raamatusta.
Ja mitä kuulit, sinisilmäinen poikani?
Mitä kuulit, nuori kultaseni?
Kuulin ukkosen äänen, joka jyrisi varoituksen.
Kuulin aallon jylinän, joka voisi hukuttaa koko maailman.
Ja kova, kova, kova sade lankeaa.
Laululla on nähty yhteys Kuuban ohjuskriisiin. Lokakuussa 1962 paljastui, että Neuvostoliitto oli sijoittanut ydinohjuksia Kuubaan. Yhdysvallat reagoi lisäämällä omaa hyökkäysvalmiuttaan, ja kolmatta maailmansotaa pelättiin.
Dylan teki laulun kuitenkin jo kesäkuussa ja ensiesitti sen konsertissa Carnegie Hallissa 22. syyskuuta. Presidentti John F. Kennedy piti kriisin paljastaneen televisiopuheensa vasta kuukautta myöhemmin.
Dylan on harvoin kovin selkeäsanainen tekstiensä suhteen. Hänen mukaansa Hard Rain ”kertoo tunteen kulttuurista, mustista päivistä, skismasta, pahasta pahan vuoksi, ihmiskunnan yhteisestä kohtalosta tulla heitetyksi kurssiltaan. Se on yksi pitkä hautajaislaulu.”
Hard Rainia ovat myöhemmin esittäneet kymmenet artistit. Yhdysvaltalainen kokeellisen musiikin pioneeri Laurie Anderson tulkitsi sen Helsingin-konsertissaan tämän vuoden huhtikuussa. Hetkeä aikaisemmin Donald Trump oli ilmoittanut USA:n pyyhkivän pommituksillaan iranilaisen sivilisaation ”ikuisiksi ajoiksi maan päältä”. Kuuntele Bob Dylanin tulkinta.
Kyllin vanha tappamaan, mutta ei äänestämään
19-vuotias P.F. Sloan oli konkreettisempi tehdessään 1965 laulun The Eve of Destruction. Teksti kuvaa ajan sisä- ja ulkopoliittisia uhkia: Vietnamin sotaa, rotukiistoja, ydinsodan riskiä ja USA:n avaruusohjelmaa.
Sloan tarjosi laulua The Byrds-yhtyeelle, mutta sen levytti Barry McGuire. Levyä myytiin miljoonia. USA:n media lisäsi laulun suosiota käyttämällä sitä esimerkkinä kaikesta, mikä oli vialla ajan nuorisokulttuurissa. Jotkut radioasemat kieltäytyivät soittamasta levyä, koska se ”auttoi vihollista Vietnamissa”.
Sloanin kuva USA:n ja maailman tilasta on pelottavan ajankohtainen: sivullisten kuolemat maahanmuuttajien karkotuksissa, ”Punaisen Kiinan” uhka, kansakunnan kahtiajako, toisiaan vihaavat naapurit ja viimeisimpänä Artemis II:n uudelleen aloittamat kuulennot:
Voit lähteä neljäksi päiväksi avaruuteen/
mutta palaat takaisin samaan vanhaan paikkaan.
The Spokesman -niminen, John Madaran ja David Whiten muodostama duo teki laululle jopa ”vastalaulun” Dawn of Correction. Se perustelee ydinaseiden välttämättömyyttä kauhun tasapainoon ja ”Punaisen dominanssin” uhkaan vedoten.
Sloanin säettä ”olet kyllin vanha tappamaan, mutta et äänestämään” käytettiin 1971 kampanjassa, jonka tuloksena äänikelpoisuuden ikärajaa laskettiin 21 vuodesta 18 vuoteen. Kuuntele Barry McGuiren esitys.
Luojakaan ei kestä saasteiden määrää
Denny Zager ja Rick Evans, duona Zager & Evans, muistetaan usein ”yhden hitin ihmeenä”. Evans sävelsi vuonna 1964 kappaleen In the Year 2525. Levy ilmestyi kesäkuun lopussa 1969 ja nousi listaykköseksi Yhdysvaltojen ja Britannian lisäksi monissa maissa.
Science fiction-vaikutteinen sanoitus kuvaa ihmiskunnan tilaa tulevien tuhansien vuosien aikana. Suomeksi laulun levytti Robin eli Esa Simonen. Jussi Kylätaskun käännös esittelee tulevaisuuden laitteita, ravintopillereitä, koeputkia sekä tekoälyn tuolloisena versiona reikäkortin. Tekstissä näkyy myös alkava tietoisuus ympäristöongelmista:
Vuonna siis sataviis nää/
Luojan sanat maata järkyttää. /
”Tää saaste muka munko luomaa ois?”/
Näin lausui Luoja, haihtui pois.
Kuuntele Zager & Evansin esitys
Vihan päivä kauhistava
”Syöksee, käskee, särkee, sortaa, multiin murtaa surma hirmukourillaan”. Teksti voisi olla brutaalin death metal -yhtyeen kynästä. Kyseessä on kuitenkin 1600-luvulla kirjoitetun Etkö ole ihmisparka -virren kolmannen säkeistön alku.
Virsi 158 eli Vihan päivä kauhistava! juontaa juurensa 1200-luvulle. Suomenkielisen tekstin laati 1600-luvulla pappi Hemminki Maskulainen. Siinä kuvaillaan vihan päivän kauhuja: sydänjuuret väräjävät, ihmiskunta peljästyy ja kuolleet kutsutaan tuomiolle haudoistaan.
Espoon kirkossa ja Paavalin kirkossa Helsingissä on useina vuosina veisattu synkkiä virsiä. Tilaisuudet ovat olleet suosittuja, mutta miksi apokalyptiset tuhon ja kuoleman näyt kiehtovat nykyajan ihmistä?
Ehkä syy on synkkä maailmantilanne ja tarve kokoontua raskaina aikoina yhteen. Synkät virret voivat antaa myös lohtua: kun katastrofia katsoo silmiin, sen kanssa on hieman helpompi elää.
Merja Minkkinen
