Musiikin historia on paljon muutakin kuin perinteisesti jalustalle nostetut valkoiset miessäveltäjät. Aktivistinen musiikin historian tutkimus antaa äänen myös niille ihmisryhmille, joista on aiemmin vaiettu.
Tuntemamme musiikin historia on epätarkka, niukka ja täynnä aukkoja, musiikin tutkija Saijaleena Rantanen sanoo. Suomessa ja länsimaissa tutkimuksessa keskityttiin pitkään pääasiassa länsimaisen taidemusiikin historiaan ja teoriaan, erityisesti valkoisiin miessäveltäjiin.
Se on tarina historian voittajista, sankareista ja eliitistä. Samalla sivuun jäi iso joukko ihmisiä, tapahtumia ja asioita.
Tähän epäkohtaan pyrkii puuttumaan aktivistinen musiikin historian tutkimus. Se tuo päivänvaloon myös sellaisten ihmisten ja erilaisten vaiheiden historiaa, joista aikaisemmin on syystä tai toisesta vaiettu.
– Alempien yhteiskuntaryhmien, esimerkiksi työläisten historiaa on pidetty vähempiarvoisena. Ikäänkuin sillä ei olisi merkitystä siihen, miten menneisyys on muodostunut. Myös naiset ja lapset on helposti jätetty historiantutkimuksesta pois, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tutkijana työskentelevä Rantanen kertoo.
Rantasen artikkeli Tutkija historiankertojana on osa joulukuussa julkaistua kirjaa Musiikki muutosvoimana: aktivistisen musiikintutkimuksen manifesti.
Kirja käsittelee musiikintutkimuksen mahdollisuuksia tarttua yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja luoda muutosta musiikin avulla. Teoksen on julkaissut aktivistista musiikintutkimusta harjoittava riippumaton Tutkimusyhdistys Suoni ry.
Ilman aktivistista musiikin historian tutkimusta tietyt ihmiset ja tapahtumat ovat vaarassa hävitä historiallisesta keskustelusta, Rantanen esittää artikkelissa. Tällöin rajoitetaan ihmisten mahdollisuutta tuntea omaa historiaansa ja rakentaa identiteettiänsä.
Tutkimuksen uudet suuntaukset
Se, mitä musiikin historiasta kerrotaan, on tutkijoiden käsissä. He taas ovat usein oman aikansa maailmankuvan vankeja.
– Ennen aidosti ajateltiin että suurmieshistoria oli se, joka kannatti tallentaa, Saijaleena Rantanen sanoo.
1980-luvulta lähtien sekä yleisessä historiantutkimuksessa että musiikin historian tutkimuksessa alkoivat mikrohistorian, marginaalihistorian ja naishistorian myötä puhaltaa uudet tuulet myös Suomessa. Kaikkia muutos ei miellyttänyt.
– Kun alettiin tutkia tavallisia kansalaisia ja heidän arkeaan, otettiin tutkimuksen kohteeksi niin sanotut historian häviäjät, sai se aluksi kovaa kritiikkiä. Kysyttiin, mitä varten tällaista pitää tutkia, että emme tarvitse tällaista tietoa.
Rantasen mukaan on äärimmäisen tärkeää kysyä, kenen historiaa oikeastaan tutkimme ja miksi.
– Jokaisella tutkijalla on oma tutkimuskenttänsä ja on tärkeä miettiä, mitä siitä jää pois. Miten kukin voi omalla tavallaan edistää sitä, että tutkimus ei anna liian yksipuolista kuvaa meidän kulttuuristamme.
Vaiettu historia esiin
Saijaleena Rantasen mukaan esimerkiksi työväenmusiikkia voi tutkia laajemmin, yhteiskunnallisena voimavarana. Laulut olivat keskeinen osa työväenliikettä, minkä lisäksi niiden lyriikoiden avulla voi kartoittaa historian vaiheita. Työväenlaulujen tutkimus alkoikin varhain, jo 1960-luvulla.
Se, että historiantutkimuksessa tuodaan esiin aiemmin vaiettuja aiheita, voi auttaa ymmärtämään omia esi-isiä. Hyvä esimerkki on Rantasen mukaan amerikansuomalaisten siirtolaisten toiminta Industrial Workers of the World -ammattiyhdistysliikkeessä eli IWW:ssä. Radikaaleja menetelmiä suosineen liikkeen laulut avaavat tuon ajan työläisten sielunmaisemaa.
– Ne syyt, joiden vuoksi radikaaliin toimintaan on lähdetty, ovat olleet lopulta hyvin ymmärrettäviä. Asiat ovat olleet huonosti ja on ollut tärkeää ajaa omia etuja ja tasa-arvoisempaa asemaa työelämässä, Rantanen sanoo.
Punaisten siirtolaisten jälkeläisille IWW-lauluihin tutustuminen voisi avartaa käsitystä menneisyydestä ja siitä, miksi tuon ajan ihmiset ovat toimineet niin kuin ovat toimineet.
Työväenmusiikki elää
Saijaleena Rantasen mukaan työväenlaulut eivät ole kadonneet mihinkään.
– Niitä on turha jättää historiaan ajatellen, että niitä ovat vain ne laulut, joita laulettiin 1960- ja 1970-luvuilla.
Työväenlaulua voi Rantasen mukaan ajatella suurempana genrenä, ja samoja teemoja voi nykyisin käsitellä esimerkiksi rapin avulla.
– Periaatteessa kaikki kantaaottavat laulut, jotka liittyvät jollain tavalla solidaarisuuteen, tasa-arvoon ja yhteiskuntakritiikkiin, voi ajatella saman lauluperinteen jatkumoksi.
Yhteistä kantaaottaville lauluille on Rantasen mukaan se, että niillä pyritään parempaan yhteiskuntaan, tasa-arvoon ja solidaarisuuteen.
– Pyritään tekemään asioille jotain, jotta maailmassa olisi asiat paremmin.
Sorretuista ryhmistä naiset ovat vähitellen saamassa ääntään yhä enemmän kuuluviin, vaikka naistaiteilijoita tarvittaisiinkin lisää alalla kuin alalla. Osa muutoksesta liittyy metoo-liikkeeseen, joka on Rantasen mukaan auttanut eri ihmisiä ja toimijoita ajattelemaan asioita uudelta kannalta.
Monet muut vaiennetut ryhmät, esimerkiksi seksuaalivähemmistöt ja saamelaiset, sen sijaan odottavat yhä omaa metoo-ilmiötään.
– Vaikka erityisesti länsimaissa on menty eteenpäin, paljon on vielä tehtävää.
Jenni Meronen
Kuva: AJ Savolainen
Lue lisää
Tutkimusyhdistys Suoni ry.
Musiikki muutosvoimana: aktivistisen musiikintutkimuksen manifesti
