1970-luvun puolivälissä olin ystäväni kanssa suositulla Volga-Donin risteilyllä. Laivan nimi oli Juri Dolgoruki (Kiovan Rusin suurruhtinas ja Moskovan perustaja, noin 1090/1100–1157). Komeasta nimestä huolimatta paatti oli vanha ja ruosteinen, ja vitsailimme, mahtoiko se pysyä koko matkan pinnalla.
Laivalla oli myös orkesteri, tosin ei hääppöinen. Aina kun rantauduimme, se soitti samaa yksitoikkoista introa, jota en tunnistanut: dittidi dittidi dittidi didididi.
Vasta kotona hoksasin, mitä tuo yhden kappaleen bändi-ihme yritti esittää. Se oli intro Samotsvety-yhtyeen laulusta Moi adres sovjetski sajuz. Agit Propin Kisällit teki sen suomeksi nimellä Osoitteeni on Neuvostomaa.
Oppaana ja tulkkina meillä oli laivalla Ljudmila. 1970-luvulla Inturistin oppaan tehtävänä oli myös poliittinen kontrolli. Kun puhuimme musiikista, erehdyin kehumaan ihailemiani neuvostoartisteja Bulat Okudžavaa, Vladimir Vysotskia ja Žanna Bitševskajaa. Ljudmila nyrpisti nenäänsä: ei ei, Alla Pugatšovaa minun piti kuunnella, siinä oli oikea laulaja.
Matkasta on nyt puoli vuosisataa. Okudžava (1924–1997) ja Vysotski (1938–1980) ovat kuolleet. Bitševskajasta on tullut isovenäläinen ortodoksi ja monarkisti, jonka videoilla palvotaan tsaari Nikolai II:a ja Venäjän armeijaa.
Mutta Alla, hän osaa yllättää. Eläkeikäinen tähti on tehnyt sen, mitä on koko uransa ajan välttänyt: ottanut poliittista kantaa. Se on maksanut hänelle lähdön kotimaasta ja uhan, joka Putinin arvostelijoita missä tahansa varjostaa. Silti – tai juuri siksi – moni vasta nyt häntä arvostaa.
Merja Minkkinen