Mölyköörikirjan väsääminen poiki minulle uuden käsityksen työväenlaulun alhaiso/riekkumarallallei laulujen synnystä. Tässä kirjoitustyössä on varmaankin palkitsevinta löytää jokin uusi asioita yhdistävä ja niiden syntyä/kehitystä selittävä asia.
Nyt pari-kolme vuotta asian päällä piehtaroineena ja arkistoja sekä aiempia tutkimuksia kaivelleena voi sanoa, että uutta tietoa oli vielä paljon arkistojen kätköissä. Erityisesti olen iloinen, kun tämän urakan jälkeen nyt olen itsekin (ehkä) ymmärtänyt miten tämä mölykööri-ilmiö syntyi. Aikoinaan, kun se vaan pomppasi yhtäkkiä työväenlauluhistorioihin ilman mitään selittelyjä, se tuntui kuin marsilaisten invaasiolta vieraalle planeetalle. Jotain mielenkiintoista vaan jostain jysähti hienostuneen Internationalen ja kuorolaulun sekaan.
Työväenlaulun tutkimuksessa on aiemmin käsitelty erillisinä asioina arkkiveisuja ja niitäkin esittäneitä mölyköörejä. On jätetty huomiotta työväenliikkeen pilalehtien vaikutus – niissä kuitenkin julkaistiin laajalla levikillä vastaavia lauluja ennen mölykööriryhmien syntyä. Suurin ahaa-elämys tässä tutkimuksessa minulle oli: Nämä kolme asiaa kuuluvat yhteen ja selittävät mölykööri-ilmiön syntyä. Pilalehdissä propagoitiin iloittelevamman ilmaohjelmiston puolesta.
Pilalehti kurikan laulut
Ylhäisölle irvailevia pilalehtiä oli työväenliikkeen nousun alun aikoihin kymmeniä. Suunnannäyttäjäksi ja laajalevikkisimmäksi muodostui Kurikka – sillä lienee ollut näistä suurin rooli mölyköörien laulutavan synnyssä. Kurikka aloitti vakituisen ilmestymisensä suurlakon alla syksyllä vuonna 1905. Se tuntuu ottaneen palstoilleen juuri sitä aineistoa, jota myös sivistyssosialistit niin suuresti vieroksuivat. Uusia pilkkalauluja julkaistiin, mutta mukaan mahtui myös porvarillisen seksikäsityksen rankasti kyseenalaistavia tekstejä sekä sen aikaisen pornovihjailun rajoilla liikkuvia kaksimielisiä juttuja. Kirkolle ja papistolle irvailua löytyi lähes joka numerosta. Tyyli oli haettu arkkiveisuista, vuodesta 1910 alkaen Kurikassa oli jopa palsta, jossa julkaistiin uusintapainoksena iltamissa suosiota saaneita arkkiveisuja. Linjakseen lehti ilmoitti: ”olemme Suomettarelaisten syöjiä ja Perustuslaillisten potkijoita”.
Kurikan ensimmäinen näytenumero vuodelta 1904 aloittaa tyylinluojana. Kansikuva on kuvitus heti ensimmäisellä sivulla olevaan lauluun: ”Porvarissääty isänmaan uhrialttarilla”. Yläluokkaisen joukkolaulun ja kirkollisuuden irviminenkin alkaa välittömästi, melodiaksi on merkitty ”Oi maamme Suomi, synnyinmaa”. Kurikka avasi uusien laulutekstiensä tuotannon ajankohtaisella pilkkalaululla.
”Nyt porvarimme juhlivat
ääressä alttarin.
Sen ympärillä seisovat,
ja ylistystä veisaavat.
He uhripapiks Renvallin
saivat, ja Ingmannin.
Kun uhripapit valittiin
niin alkoi toimitus
Hei, kullan ääntä kuunneltiin,
sen päälle virsi veisattiin,
ja sitten tehtiin tunnustus,
kullalle kumarrus.
Nyt piirissä me seisomme,
pyhästi lupaamme:
Me poikkeuslait kaadamme,
ne köyhille vaan saatamme,
ja sitten heiltä kiskomme,
laiskoina lihomme…
…Ja uhrisavu kohoaa
isänmaan alttarin,
niin mustana, se ennustaa:
jo harvain valta hajoaa
ja kerran pääsee köyhätkin
luoks´ uhrialttarin.”
Seuraavana onkin jo pariutumislaulu. Yksi taustatarkoitus äkkiseltään moraalittomilta tuntuvien pariutumislaulujen julkaisuun oli osoittaa, että työväestöllä onkin itse asiassa näissäkin asioissa parempi moraali kuin pahoilla porvareilla. Näytenumeron toinen laulu jo kertoo: Riiata saa ja kukasta kukkaan lentely on suorastaan elämää avartavaa, vaan kun se ainoa oikea löytyy, niin se löytyy työväenluokan tytöstä. On suorastaan mainiota ”riiata fryökynöitä” kunnes se oma on haalittuna, kertoo nimimerkki Humu-Pietarinpoika…
Useat vanhemmat kansanlaulut kertoivat piikojen ja renkien huonoista palkoista ja surkeista työoloista. Kurikan tekstinikkarit omaksuivat usein niistä tutun riimittelytavan ja syntyi uusia lauluja, jotka on myöhemmin luokiteltu kansanlauluiksi. Oikea rekilaulu ottaa jo nimessään kantaa tuolloin uuteen genremäärittelyyn. Musiikkitutkijat keksivät termin rekilaulu – käytännössä se tarkoitti vain muotoa, joka on nelisäkeinen, riimillinen kansanlaulu. ”Oikean rekilaulun” kirjoittaja, nimimerkki ”Niemen Alpo”, lataa muotoon myös Kurikan lukijoita innostavaa sisältöä. Oikea rekilaulu on putkahdellut satunnaisesti esiin vielä 1950-luvullakin kansanlauluna, sellaisena sitä myös SKDL:on ohjelmapalvelu levitti. 1970-luvulla Oulun nuordemarien Oulun Kisällit -ryhmä otti sen ohjelmistoonsa Anssi Ojutkankaan uudelleen säveltämänä nimellä Herran pää on paljaana (levytys TOKL/ETLP 330). Oikea rekilaulu julkaistiin Kurikan numerossa 1/1906.
Ilmiöitä yhdistää myös se, että merkittävimmät työväenhenkisten arkkiveisujen kirjoittajat tekivät samaan aikaan laulutekstejään suoraan mölykööriryhmille ja julkaisivat samoja tekstejä itse kustantamissaan arkeissa sekä pilalehdissä.
Tipi 8.5.2024