1973 oli monien historiallisten tapahtumien vuosi. Tammikuussa Etelä- ja Pohjois-Vietnam solmivat rauhansopimuksen, joka tosin ei vielä lopettanut vuodesta 1955 käytyä sotaa.
Yhdysvalloissa alkoi Watergate-oikeudenkäynti, joka vuotta myöhemmin johti presidentti Richard Nixonin ja hänen esikuntansa eroon. Chilessä Augusto Pinochetin johtama sotilasjuntta kaappasi CIA:n tuella vallan demokraattisesti valitulta presidentti Salvador Allendelta ja perusti maahan sotilasdiktatuurin.
Suomessa Hämeenlinnan Sosialistinuorten jäsenet Tiina Pelkonen ja Minna Korhonen perustivat ohjelmaryhmän, joka vuonna 1973 sai vakiintuneen kokoonpanon ja nimen Punaviesti.
Tytöt olivat laulaneet yhdessä kansakoulusta lähtien, kuorossa tai keskenään. Tiinan työväenmusiikki-innostus syttyi jo vuonna 1969, kun Scandia julkaisi levyn Työväen lauluja (SLP 535). Sillä tunnetut artistit, kuten Jussi Raittinen, Taisto Lundberg, Arja Saijonmaa, Heli Keinonen ja Reijo Frank, tulkitsevat 1900-luvun alun työväenlauluja.
– Sitä kuunneltiin ahkerasti. Vanhemmat joivat ystävien mökillä punaviiniä ja lauloivat mukana, Tiina Pelkonen muistaa.
1970-luvun alussa työväenmusiikin uusi aalto liitettiin lähes yksinomaan vähemmistökommunisteihin. Punaviesti halusi osoittaa, ettei työväenmusiikki ollut äärilaidan omaisuutta, vaan perintö kuului myös sosialidemokraateille.
– Mehän olimme silloin vähän altavastaajina taistolaisten voimakkaan laululiikkeen vyöryessä päälle Agit Propin, KOM-teatterin ja muiden tunnettujen ryhmien toimesta. Punaviesti ei tilanteesta tykännyt, joten halusimme ottaa aloitteen omiin käsiimme, Tiina kuvaa.
Kulttuurin ja puolueen vasemmiston puolesta
Punaviestissä toimi seitsemän lukiolaista: Tiina Pelkonen, Minna Korhonen, Heidi Henriksson, Maija Riekkola (nyk. Mäkinen), Paula Laine, Arto Järvenpää ja Juha-Matti Huupponen. Myöhemmin Huupponen erosi ryhmästä ja ryhmä laajeni basisti Tipi Tuovisella ja rumpali Ilkka Peltoniemellä.
Ryhmä tunnettiin etenkin tyttöäänten heleästä soinnista, joka poikkesi taistolaisten huutavasta laulutyylistä. Sovitukset teki Tiina, soinnista isoimman vastuun kantoi Minna, jolla Tiinan mukaan myös oli eniten musiikillista näkemystä.
1970-luvun ohjelmaryhmiltä ei kuitenkaan odotettu vain sävelpuhtautta, vaan myös aatteellista iskevyyttä ja hyödyllisyyttä poliittisessa taistelussa:
”Tällä hetkellä Punaviesti kantaa keikoilla mukanaan soittimien lisäksi matkalaukullista SNK:n materiaalia: LIPPUja, SoPoja tilauskaavakkeineen, erilaista kirjallisuutta, julisteita, merkkejä yms.”, hehkutti Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliiton eli SNK:n Lippu-lehti vuonna 1976.
Punaviestiä aatteen esiintuonti ei vaivannut. Kaikki ryhmän jäsenet kuuluivat SNK:hon, ja se sai näkyä ja kuulua. Tiina teki aiheesta riemukkaan itseironisen laulunkin nimeltä Kalle-merkki -rock:
Pistä Kalle-merkki puseroon,
joko liityit meidän osastoon?
Lue se SoPon juttu uudestaan,
tule työväentaloon laulamaan!
Helsinkiläisen Solidin kanssa käytiin toverillista kisaa demarien ykkösryhmän paikasta. Samalla ryhmät tekivät tiivistä yhteistyötä sen puolesta, että niin sanottu ukkopuolue tunnustaisi kulttuurityön arvon.
”Meidän on työväenliikkeen sisällä vallattava tilaa kulttuuritoiminnalle ja sosialidemokratian sisällä sen vasemmistosuuntaukselle”, Tipi Tuovinen ja Tiina Pelkonen määrittivät Työväen Sivistysliiton Aikamerkki-lehden haastattelussa vuonna 1976.
Yhteistyötä Kari Rydmanin kanssa
Kesäkuussa 1975 SDP piti puoluekokoustaan Jyväskylässä. Päätösjuhlassa kantaattinsa esittänyt säveltäjä Kari Rydman kuuli Punaviestiä ja tarjosi yhteistyötä. Rydman sävelsi ryhmälle uusia lauluja ja osallistui keikoille kertomalla lauluistaan ja säestämällä niitä.
Tiina kuitenkin muistuttaa, että Kari teki heille biisejä, mutta sovituksista ryhmä vastasi itse.
– Laulu rohkealle kenraalille, jonka kertosäkeessä on kaanonin tapainen, moniääninen jakso, oli ainoa, josta Karilla oli jonkinlainen luonnos sovitukseksi.
– Lisäksi Rydmanin Brita Polttilan tekstiin säveltämässä Sano mistä –laulussa oli Karin tekemä sovitus, jota ei muutettu. Muut laulusovitukset tein minä, Tiina kuvaa.
Vuonna 1976 Punaviesti teki ensimmäisenä demariryhmänä levytyssopimuksen Love Recordsin kanssa. On lähellänne lämmin -levyn (LRLP 179) toinen puoli on koottu Rydmanin Punaviestille säveltämistä ja osittain sanoittamista lauluista.
Levylle otettiin myös aiemmin levyttämättömiä kappaleita tutuilta lauluntekijöiltä. Näitä ovat Asko Vilénin kaksi hienoa espanjalaishenkistä sävellystä, Kitara ja Tuutulaulu, sekä Esa Niemitalon säveltämä ja Aappo I. Piipon sanoittama Uni. Myös yksi aivan uusi laulu tilattiin Ilkka Hannulalta.
Toveri-iltamien pysyvä suosio
Punaviestin tunnetuin ja esitetyin laulu on kuitenkin Tiina Pelkosen 17-vuotiaana säveltämä ja sanoittama Toveri-iltamat, jota lauletaan edelleen sosialidemokraattien tilaisuuksissa ja joka on mukana useissa laulukirjoissa. Sen levytti myös Control Top vuonna 2008 (CTCD 1).
– Se ei tarkkaan ottaen ollut ensimmäinen sävellykseni, mutta eka, johon tein myös sanat ja jota ensimmäisenä esitettiin, Tiina täsmentää.
– Biisi on melodisesti perin kulmikas, mutta sen sanoma iski 1970-luvun demarinuoriin. Punaviesti esitti sitä kaikilla keikoillaan ja levytti sen oman levynsä lisäksi myös Ruotsin demarinuorten levylle liveversiona, Tiina muistelee.
Punaviesti toimi myös esikuvana ja sparraajana muille demariryhmille, joita 1970-luvun jälkipuolella syntyi eri puolille Suomea. Esimerkiksi vuonna 1977 julkaistulla Kuuntele ääntä -levyllä (ETLP 33) esiintyvät porilainen Tasa-arvo, Oulun Kisällit, mikkeliläinen Vapaus, Kuriirit ja raumalainen Rasonanssi.
Kiireistä keikkaelämää
Kiireisimpinä vuosinaan Punaviesti teki jopa 35–70 keikkaa ja harjoitteli pari kertaa viikossa. Se oli paljon ottaen huomioon, että ryhmän jäsenillä oli omat opinnot ja työt, vähitellen myös perheet hoidettavana.
TV-esiintymisiä ja nauhoituksia oli myös runsaasti. Pasilan Kakkosstudio, Tampereen Tohloppi ja MTV:n Pöllölaakso tulivat tutuiksi. Ikävä kyllä vanhempia tv-tallenteita ei juuri ole olemassa, koska ne kuvattiin filmille, joka oli kallista ja jota käytettiin uudelleen eli kuvattiin päälle. Nämä Punaviesti-pätkät kuitenkin löytyvät Ylen Elävästä arkistosta.
Samaan aikaan jäsenten välimatkat alkoivat aiheuttaa yhä enemmän järjestelyvaikeuksia. Osa jäsenistä muutti pääkaupunkiseudulle, osa Tampereelle.
Vuonna 1979 Punaviesti sai kutsun suomalaisen työväenkulttuurin päiville Ukrainassa. Maija Riekkolaa tuuraamaan saatiin Maarit Pesonen (nyk. Lundberg). Matka oli käännekohta; pian sen jälkeen ryhmä hajosi.
1990-luvun puolivälissä Punaviesti alkoi taas harvakseltaan esiintyä. Vuonna 2003 yhtye piti 30-vuotiskonsertin osana Forssan kokouksen satavuotisjuhlaa, ja vuonna 2013 40-vuotiskonsertin Työväen musiikkitapahtumassa Valkeakoskella.
Konsertissa vieraili tangokuningas Amadeus Lundberg, toisen polven punaviestiläinen. Lundberg lauloi kaksi isänsä Taisto Lundbergin vuonna 1969 Työväen lauluja -levylle tallentamaa klassikkoa, On ainainen puute ja kurjuus ja Punakaartilaisen hauta. Ympyrä siis tavallaan sulkeutui ja palattiin siihen, mistä alun perin lähdettiin liikkeelle.
Vetovoima ja osaaminen tallella
Toistaiseksi viimeiset keikkansa Punaviesti teki kahden perusfanin, Ilkka Taipaleen ja Jaakko Kuuselan 80-vuotisjuhlissa. Agit Propin miesjäsenten, Pekka Aarnion ja Martti Launiksen, kuoltua se on luultavasti vanhin 1970-luvulla aloittaneista ohjelmaryhmistä, joka edelleen silloin tällöin esiintyy, tosin pienellä kokoonpanolla.
Jukka Halosen perustamaan Punaviesti Fan Clubiin kuuluu 336 jäsentä, eikä suosio osoita hiipumisen merkkejä. Halosen sanoin ”laulut kestävät yhä hyvin aikaansa, eikä yhtye ole menettänyt vetovoimaansa tai osaamistaan”. Myös yhteiset muistot ja 50 vuotta kestänyt toverihenki ovat tallella:
– Vaikka emme keikkaile, niin ystävyys säilyy, Tiina vakuuttaa.
Merja Minkkinen
Kuuntele Punaviestin esitys SDP:n puoluekokouksessa Jyväskylässä 1975.