Vaikka Euroopassa on suurimittaisin sota sitten toisen maailmansodan, ei tämä aika tuota uusia rauhanlauluja. Toisin oli vielä muutama vuosikymmen sitten.
Ei ihminen voi toista ymmärtää. Niin kovin turhaa, turhaa on laulu tää. Näin kirjoitti Veikko Lavi ollessaan kiertueella Lapissa 1960-luvun lopulla. Muut olivat lähteneet Kemijärvelle syömään, ja Lavi avasi majoituspaikassaan television. Hän näki ruudussa luurangonlaihaksi laihtuneen biafralaispojan.
”Se teki valtavan kipeää, ja melkein heti tein siitä runon Kärpästen peittämät silmät” hän kertoi Rauhanlaulukirjaa kirjoittaneelle Merja Minkkiselle (ent. Hurri). Sävel syntyi paluumatkalla autossa.
Oliko Lavi oikeassa eli ovatko rauhanlaulutkin turhia? Vietnamin sodan päättymiseen 1975 vaikutti moni asia, mutta ei sodanvastaisen liikkeen merkitys ihan vähäinen ollut. Vietnamin sota synnytti valtavasti myös lauluja, joita ilman ei niinä vuosina rauhanmarsseja ja muita tilaisuuksia järjestetty.
Nyt järjestetään. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on vetänyt tuhansia ihmisiä mielenosoituksiin, joissa ei kuitenkaan ole erityisesti satsattu musiikin äänentoistoon. Lauluja lauletaan, mutta kokonaan uusia rauhanlauluja ei tunnuta erityisemmin kaivattavan. Nyt riittävät vanhojen laulujen uudet suomennokset, tekstien pienet muutokset ja esimerkiksi Eino Leinon Terve Ukraina -runon uudet sävellykset.
Tämä juttu toimikoon myös haasteena lauluntekijöille. Olisiko nyt aika uusille lauluille sekä sille, että niitä myös tilattaisiin keikoille?
Kirja sekä tv-konsertti Ritarihuoneella
Merja Minkkisen kirjat Rauhanlauluja (Rauhankirjat 1982) sekä Rauhanlauluja II (Rauhankirjat 1984) muodostavat kansainvälisestikin harvinaisen laajan kokoelman lauluja nuotteineen ja taustatietoineen.
Minkkinen kertoo idean ykkösosan tekemiseen tulleen rauhanaktivisti, lääkäri ja kansanedustaja Ilkka Taipaleelta.
− Ilkka sai vastaperustetun Työväenmusiikki-instituutin johtajan Ilpo Saunion sekä musiikkitieteilijä Pekka Gronowin tukemaan hanketta sekä hankki sille rahoituksen muun muassa Suomen kulttuurirahastolta, Minkkinen muistelee.
Minkkinen aloitti työnsä syksyllä 1980 Työväenmusiikki-instituutin tiloissa Helsingin Franzeninkadulla.
Nykyisin on ehkä vaikea kuvitella, millaista laulujen etsiminen oli ennen netin hakukoneita. Minkkinen oli valmistunut samana vuonna valtiotieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan tiedotusoppi. Musiikkitieteen opintoja hänellä ei ollut. Saunio sekä silloin Työväen Sivistysliiton kulttuuriosaston päällikkönä työskennellyt Gronow neuvoivat työn organisoinnissa.
− Lähdin liikkeelle sanojen perusteella. Tutkin kansanrunoutta ja suomalaisten äänilevyjen luetteloja. Aina ei laulun nimi paljastanut sisältöä, vaan todella paljon jouduin kuuntelemaan lauluja läpi.
Minkkinen muistelee laulujen etsimisen olleen hauskaa ja monivaiheista työtä, joka sai myös huomiota. Ylen Erkki Pohjanheimo tuotti Ritarihuoneella kuvatun kaksiosaisen tv-konsertin kirjojen pohjalta.
Jäähyväiset aseille -laulusta tunnettiin silloin vain Kollaa Kestää -yhtyeen punk-versio. Minkkinen pyysi Liisa Tavin esittämään sen tässä konsertissa.
− Hän levytti kirkkaan ja kuulaan tulkintansa, ja siitä tuli hitti. Sillä ei ole soundillisesti paljonkaan tekemistä Kollaa Kestää -yhtyeen version kanssa, mutta Kai Kiven melodia ja Jyrki Siukosen sanat ovat siinä ennallaan.
Myöhemmin Minkkisestä tuli yhteiskuntatieteiden tohtori, ja hän myös opiskeli musiikkitiedettä. Sivugradun tekeminen rauhanlauluista ei kuitenkaan niinä aikoina onnistunut, koska rauhanlaulut eivät ole musiikillinen kategoria, eikä musiikkitiede voi tutkia sävellyksiä tekstien perusteella.
Vapautus armeijasta ehkä laulun ansiosta
Jäähyväiset aseille -laulun teksti syntyi 15 minuutissa Finnvoxin studiossa Helsingissä, kun Kollaa kestää oli äänittämässä ensimmäistä albumiaan (Jäähyväiset aseille, Johanna 1979). Levyn muut laulut oli jo äänitetty, mutta viimeisestä oli olemassa vain soinnut ja melodia.
− Studioaika oli kallista, piti rykäistä se siinä sitten. Naputin sen sähkökirjoituskoneella pienessä kopiokonehuoneessa, Jyrki Siukonen muistelee.
Jäähyväiset aseille on esimerkki tekstistä, joka on tulkittu yhteiskunnalliseksi, vaikka sen näkökulma on pikemminkin yksilön – hieman kuten Tom Paxtonin laulussa Peace Will Come, jossa aiheena on ihmisen sisäinen rauha.
Siukosen mukaan Jäähyväiset aseille puhuu yhden ihmisen äänellä, se ei ole me-henkinen julistus.
− Siksi sen myöhempi käyttö tuli minulle vähän yllätyksenä. Se otettiin sellaisena kollektiivisempana, Siukonen sanoo.
Hän opiskeli 1970-luvun lopulla Tampereen yliopistossa yleisen kirjallisuustieteen draamalinjalla, mutta levynteko vei voiton, ja opinnot Tampereella jäivät kesken. Siukonen valmistui myöhemmin Kuvataideakatemiasta kuvataiteen tohtoriksi. Hän työskenteli Taideyliopistossa professorina ja tutkijana ja sai taiteilijaeläkkeen vuonna 2020.
− Olen nyt Taideyliopistossa vierailevan tutkijan statuksella eli saan käyttää kopiokonetta.
Kun Kollaa Kestää levytti laulunsa, oli Siukosen tuttavapiirissä paljon armeijasta vapautuksen hankkineita.
− Siinä oli jonkinlainen anarkistinen pohjavire. Sivarihomma, joka muuten olisi ollut varsin käypä vaihtoehto, tuntui silloin myöten antamiselta.
Siukonen sai vapautuksen armeijasta ja uskoo Jäähyväiset aseille -laulun tekijyyden helpottaneen asiaa.
Toivo Kärki piti rauhanlauluja tärkeinä
Merja Minkkinen teki Rauhanlauluja-kirjan ensimmäistä osaa vuoden verran rahoituksen turvin Työväenmusiikki-instituutissa. Kakkososaa hän teki vapaa-ajallaan ollessaan Työväen Sivistysliiton Aikamerkki-lehdessä toimittajana.
− Ihmiset lähettivät auliisti materiaalia, ja suhtautuminen oli myönteistä.
Minkkinen ei saanut säveltäjä Raul Reimania puhelimitse kiinni, mutta Reiman soitti itse ja oli hyvin otettu siitä, että hänen laulunsa Hiroshima haluttiin tähän kirjaan. Uskonnollisten laulujen ja virsien valinnassa oli paljon apua Suomen Sovinnonliiton puheenjohtajasta Kalervo Peltosesta.
− Kirjoihin tuli monta Toivo Kärjen laulua. Kärki piti asiaa hyvin tärkeänä. Hän kävi kummankin kirjan läpi punakynän kanssa ja merkitsi nuotinnoksissa olleet virheet.
Minkkinen itse haluaa mainita erikseen Veikko Lavin ja Arvo Salon laulutekstit.
− Heidän rauhankäsityksessään on syvällistä pohdintaa. Vaikka (Salon) Lapualaisooppera ei nyt ole muodissa, niin sen lauluissa on edelleen erinomaisia tekstejä kuten Ei väkivaltaa. Sen selvemmin ei sitä asiaa pysty sanomaan.
Milloin Ukraina on taas vapaa?
Merja Minkkinen on tyytyväinen, että ei antanut liikaa myöten1970-luvun laululiikkeen tuotannolle. Esimerkiksi Kaj Chydenius on yksittäisenä säveltäjänä rauhanlaulukirjoissa useimmiten esiintyvä nimi, mutta hänen tuotantonsa on niin laaja, että neuvostohenkisimmät laulut pystyi hyvin jättämään pois.
Jevgeni Jevtushenkon laulusta (säv. Eduard Kolmanovski), joka tunnetaan paremmin tekstistä Haluavatko venäläiset sotaa, Minkkinen valitsi Eino Puumalaisen käännöksen Tahdotko sotaa, ihminen.
− Onhan se Pentti Saaritsan kohtuullisen irvokas: ”ei taistellut se armeija vain oman voittonsa puolesta, vaan että koko Eurooppa nukkuisi yönsä rauhassa…”
Minkkinen sanoo arvostavansa Sinikka Sokkaa, joka kävi laulamassa kansallisoopperan Ukraina-tukikonsertissa Elvi Sinervon ja Kaj Chydeniuksen laulun Natalia, mutta:
− Jos olisin itse ollut laulamassa tuollaista, tuntisin syvää häpeää. En tarkoita, että entisten taistolaisten tulisi nyky-Venäjän vuoksi tehdä katumusharjoituksia, mutta silti…
Minkkinen viittaa Natalia-laulun sanoihin, joissa iloitaan ”niiden” eli Neuvostoliiton joukkojen palaamisesta, jolloin ”vapaa on taas Ukraina”.
Tiina Pelkonen