Suomalaisten ympäristölaulujen lyhyt historia
Ympäristölaulut ovat varoittaneet ydinvoimasta, puolustaneet luonnon monimuotoisuutta ja kiinnittäneet huomiota ilmastonmuutokseen. Niiden historia on vielä suureksi osaksi kirjoittamatta.
Tämän jutun kirjoittaja Merja Minkkinen on saanut KSR:n apurahan ympäristölaulujen keräykseen ja ympäristölaulukirjan toimittamiseen. Nuotteja, sanoituksia ja muistitietoa voi lähettää osoitteeseen .
Mikä on ympäristölaulu? Sitä ei voi määritellä musiikillisen lajityypin tai edes poliittisen kontekstin mukaan. Ympäristölauluja on syntynyt vihreän liikkeen, poliittisten, hengellisten ja luonnonsuojelujärjestöjen, mutta myös riippumattomien säveltäjien ja sanoittajien tai yksityisten kansalaisten tekeminä.
Moderni ympäristötietoisuus syntyi Euroopassa ja Yhdysvalloissa 1960-luvulla. Sen tärkeä herättäjä oli biologi Rachel Carsonin vuonna 1962 ilmestynyt kirja The Silent Spring, suomeksi Äänetön kevät (Tammi 1962). Carson osoitti, kuinka DDT ja muut hyönteismyrkyt uhkaavat lintujen lisääntymistä ja sitä kautta kokonaisia ekosysteemejä.
Arvo Salo reagoi aiheeseen runolla Hiljainen kevät, joka Kaj Chydeniuksen säveltämänä esitettiin ensimmäisen kerran heinäkuussa 1965 Rauhankongressin Vietnam-juhlassa Hesperian puistossa Helsingissä. Hiljaisesta keväästä tuli Sadankomitean ja 1960-luvun yleisradikaalien tunnuslaulu (levy Tammi TEP-2, 1968).
Vaikka tekstissä vähätellään DDT:n ja muiden ympäristömyrkkyjen uhkaa ydinpommin rinnalla, sitä voi eräässä mielessä pitää myös ensimmäisenä modernina suomalaisena ympäristölauluna:
”Nuo, jotka hyönteismyrkyn vaarat keksi/ näin opetustaan meille tyrkyttää:/ voi kevät yllättäen käydä hiljaiseksi,/ kun hyönteismyrkky saattaa linnut myrkyttää./ Mutta kuule, kuinka sirkan sääret soivat,/ vaikka DDT:tä söi se tonneittain/ ja rastaat, vaikka kuinka bladaania joivat/ ja kottaraiset laulaa aina vain./ Siis hyönteismyrkyt sallia me kyllä voimme/ ja kello viiden teeksi ottaa DDT:n,/ vain tuulen tuomaa ydinsaastaa vastaan kapinoimme,/ se saasta johtaa saattaa syksyyn hiljaiseen.”
Joutsenlammesta Paskalauluun
Lähtölaukauksen suomalaisille ympäristölauluille antoi YK:n kansainvälinen luonnonsuojeluvuosi 1970 ja Love Recordsin julkaisema LP Suojele luontoa, ihmistäkin (LXLP 504 1971; julkaistu myös CD-versiona, LXCD 504 2008). A-puoli koostuu kantaaottavien ja sodanvastaisten laulujen klassikoista; nimimerkki Antero Kävyn (levyllä vahvasti vaikuttanut M.A. Numminen) mukaan ”toisaalta sen vuoksi, että haluttiin osoittaa ihmisten ja luonnon olevan yhtä tärkeitä asioita, toisaalta yksinkertaisesti vain sen vuoksi, että enempää luonnonsuojelulauluja vuonna 1970 ei ollut”.
B-puolen luontoteeman avaavat M.A. Nummisen säveltämät Luonnonsuojelujenkka, Jäteveden määritelmä, Vesioikeustango sekä Rauli Badding Somerjoen tulkitsema Vesioikeusrock. Kolmen viimemainitun sanat on poimittu suoraan laki- ja asiakirjateksteistä.
Albumin kolme täysosumaa ovat kuitenkin Sirut-yhtyeen esittämä, Jukka Siikavireen säveltämä ja sanoittama Joutsenlampi Tshaikovski-sitaatteineen, Jarkko Laineen ja M.A. Nummisen haikea Kaunis luonto katoaa sekä samoin Laineen ja Nummisen tekemä, Baddingin esittämä Hymyile Miss Universum
Kertosäe ”sillä maailma hukkuu paskaan, /me vain luemme lehtiä” kaikui 1970-luvun alussa vasemmiston nuorisojärjestöjen leireillä ja seminaareissa. Laulua hoilattiin kyllästymiseen asti, sillä asian tärkeys ja ajankohtaisuus tajuttiin, mutta myös siksi, että se antoi tekosyyn sanoa ruma sana ääneen niin kuin se on.
Samaan aikaan, 1970, Arvo Salo sanoitti uudelleen espajalaisen kommunistiaktivisti Julian Grimaun 1963 tapahtuneesta teloituksesta kertovan laulun. Ensimmäinen säkeistö varoitti nytkin kiihtyvästä asevarustelusta:
”Mulle kertoivat siitä taas liian myöhään/ pommit on tehty vahvat kuin maailmanloppu/ ydinpommit ja kärjet ja kantolaitteet,/ ihminen viisas, sulta hengen ne riistää, hengen ne riistää.”
Toinen säkeistö toi mukaan ympäristökatastrofin:
”Mulle kertoivat siitä taas liian myöhään/ ympäristömme meiltä myrkyttää saasta./ Veden täyttää se saasta ja maan ja ilman,/ veljet, me hukumme paskaan, hukumme paskaan, hukumme paskaan.”
Itsekin muistan, miten Saastalaulua veisattiin lähes yhtä innokkaasti kuin Hymyile Miss Universumia. Käyttäjien joukossa se tunnettiin paremmin Paskalauluna.
Ympäristörallit ja -iskelmät
Vuosi 1970 synnytti ympäristötietoisia kappaleita muuallakin kuin nousevan poliittisen laululiikkeen parissa. Cumulus levytti yhden kauneimmista suomalaisista luonnonsuojelulauluista nimeltään Taas on yksi pois (Blue Master BLU-LP 127), säveltäjänä ja sanoittajana myöhemminkin tunnetut nimet Kari Kuuva ja Jukka Kuoppamäki.
Saastuminen oli päivän puheenaihe. Niinpä vuonna 1970 ilmestyi peräti kaksi Voi saasta-nimistä levytystä. Tunnetumpi on Vesa-Matti Loirin tulkinta yhdysvaltalaisen satiirisen lauluntekijän Tom Lehrerin kappaleesta Pollution (Scandia KS-828). Suomentaja Saukki eli Sauvo Puhtila onnistui mainiosti siirtämään aiheen Suomeen, vaahtoavine Vantaan vesineen ja Kruunuhaan päivällispöytineen.
Toisen Voi saasta-levytyksen (RCA Victor FAS-030) teki uransa parhaassa vaiheessa ollut Carola Standertskjöld. Sävellys on Aarno Ranisen, sanat Seppo Mattilan. Kaksikon esitetyin hengentuotos on televisiosta tuttu SOK:n mainoslaulu Tule joulu kultainen vuodelta 1960.
1970-luku oli poikkeuksellista aikaa juuri siksi, että jopa tavallisessa iskelmärenkutuksessa voitiin laulaa päivänpoliittisista teemoista, kuten sodasta tai saastumisesta. Kun Irwin Goodman ja Vexi Salmi vuonna 1971 saivat päähänsä kirjoittaa rallin Lievestuoreen sellutehtaan ympäristöongelmista (Philips 6034 C18), syntyi suomalaisen ympäristölaulun klassikko – vaikka tekijät sitä tuskin sellaiseksi tarkoittivat.
Kaiken kansan tuntemien ympäristöiskelmien ja -rallien ohella syntyi 1970-luvulla tiiviimmin ympäristöliikkeisiin sitoutunut, aktivistien ylläpitämä lauluperinne. Jos Yleisradion soittamia, levylistoillekin nousseita kappaleita voi pitää eräänlaisina ”virallisina” ympäristölauluina, tätä suppeampaa, harvoin äänitteille päätynyttä traditiota voisi kutsua ”epävirallisiksi” ympäristölauluiksi.
Kuten yhteiskunnallisten liikkeiden lauluille yleensä, epävirallisille ympäristölauluille on tyypillistä tilapäisyys, kollektiivisuus, tekijöiden anonymiteetti sekä joustava muoto. Sanoja on tehty eri aikoina tuttuihin melodioihin, jolloin teksteissä näkyvät useiden tekijöiden kädenjälki ja kerroksellisuus. Virsi tai hengellinen hymni on muuttunut uuden sanoituksen myötä maalliseksi taistelulauluksi.
Esimerkiksi EVY:n (Energiapoliittinen yhdistys – Vaihtoehto ydinvoimalle) mielenosoituksissa laulettiin 1970-luvulla Ronald von Malmborgin sanoitusta Kärnkraften skall stoppas, suomeksi Emme luovuta. Sävelmä on vanha amerikkalainen negrospirituaali I (We) Shall Not Be Moved, jonka 1960-luvun kansalaisoikeusliike myöhemmin omaksui:
”Ydinvoima kieltoon, emme luovuta,/kehitymme valtavaksi voimaksi,/emme luovuta./ Puu tuuli aurinko voimanlähteiksi./ Ei takaisin luontoon, vaan luonto takaisin,/ kehitymme valtavaksi voimaksi,/ emme luovuta.”
Vihreän liikkeen tärkeänä merkkipaaluna tunnettu Koijärvi-liike käytti vuonna 1979 samaa melodiaa, muuttamalla vain sanoja hiukan:
”Koijärven puolesta, emme luovuta,/ uikut, huitit, ruutanat jälkipolville,/ pumppu, penger, maata viljelijöille./ Vesipiirin jääräpäät, ojanperkuu seis,/ valtiovalta toimeen, lait ajantasalle/ puolesta maaseudun ja meidän kaikkien.”
Ydinvoima ja ilmastonmuutos
1980-luvulla ympäristötietoisuus väistyi osin juppitrendin tieltä, mutta ei kokonaan. Aurinko ja tuuli (1980) oli tiettävästi ensimmäinen ympäristöaiheinen teemalevy ja -konsertti Suomessa (JP8002 Aurinkolaiva 1980; julkaistu CD-versiona ROK-016, Rocket Records 2008). Mattijuhani Koposen sanoittamat ja Upi Sorvalin säveltämät laulut liikkuvat aiheiltaan elohopeajäämien japanilaisissa synnyttämästä minamata-taudista uusiutuvaan energiaan ja kotimaisten metsien monikäyttöön.
Samana vuonna (1980) Eppu Normaali julkaisi Akun tehdas -levyllä Mikko Saarelan ja Mikko Syrjän Suomi-ilmiön, josta tuli suomaisen ympäristörockin klassikko (Poko Rekords PÄLP12 1980; POKOCD12, Poko Rekords 1989). Kiina-ilmiöön viitaten kappale vastustaa ydinvoimaa, mutta tekee sen hirtehisen ironisesti. Huomattavaa on, että Suomi-ilmiö kirjoitettiin kuusi vuotta ennen Tshernobylin ydinvoimalan räjähdystä, vuosi Yhdysvaltain Harrisburgissa tapahtuneen Three Miles Island -ydinvoimalan onnettomuuden jälkeen
1990-luvulla ilmastonmuutos alkoi olla kiistaton tosiasia. Ensimmäisten lauluntekijöiden joukossa siihen reagoi Pekka Ruuska. Vuonna 1991 julkaistu kappale Lämpö nousee (albumilla Kaikki hyvin, Sonet SOPD1045,1991) ennakoi helmikuun helteitä, läpivuotisia pyöräilykelejä ja Kauppatorin tulvavalleja.
Tällä vuosituhannella Rajaton-yhtye teki yhdessä Jaakko ja Pekka Kuusiston kanssa teemakonserttikiertueen ja -levyn Kaksi astetta (Boundless Records BRCD114, 2014). Nimi viittaa korkeimpaan lämmönnousuun, jonka maapallo ja ihmiskunta kestävät. Kello käy ja lämpö nousee.
Merja Minkkinen
Kirjoittaja on saanut KSR:n apurahan ympäristölaulujen keräykseen ja ympäristölaulukirjan toimittamiseen. Nuotteja, sanoituksia ja muistitietoa voi lähettää osoitteeseen .