Muusikoiden tuki Ukrainaa kohtaan on ollut massiivista niin klassisen kuin populaarimusiikin puolella.
Kun ukrainalainen Kalush Orchestra voitti Eurovision laulukilpailut Italian Torinossa toukokuussa 2022, se oli ehkä poliittisin päätös euroviisujen historiassa. Ylivoimainen ennakkosuosikki sai yhteensä 631 pistettä, joista 439 yleisöltä.
Jo tätä ennen Ukrainaan hyökännyt Venäjä ja sitä tukeva Valko-Venäjä oli suljettu pois kilpailusta. Jos sota ratkaistaisiin Youtuben, muiden internetin kanavien ja kulttuurin avulla, Ukraina olisi voittanut kuusi-nolla.
Kansainvälinen muusikkojen solidaarisuus Ukrainaa kohtaan on ollut massiivista. U2 esiintyi Kiovassa, Sting on omistanut Ukrainalle uuden version vuoden 1985 hitistään The Russians. Twisted Sisterin Dee Sniderillä on ukrainalaisia juuria, ja yhtyeen We’re not gonna take it -hittiä käytetään taistelussa Venäjää vastaan.
Kansallislaulu soi ympäri Eurooppaa
Muusikoiden tuki Ukrainalle on vahvaa myös klassisen musiikin puolella. Venäjän hyökkäyksen alettua useat eurooppalaiset orkesterit soittivat normaalin ohjelmistonsa lisäksi Ukrainan kansallislaulun. Myös suomalainen, Ukrainassa syntynyt kapellimestari Dalia Stasevska aloittaa usein konserttinsa kansallislaululla ja puhuu niiden yhteydessä toisen kotimaansa puolesta.
Laulun Štše ne vmerla Ukrajiny i slava, i volja (ukr. Щ е не вмерла України і слава, і воля) sävelsi pappi Myhailo Verbytskyi vuonna 1863 Pavlo Tsubynskyin isänmaalliseen runoon. Vuonna 1917 se julistettiin itsenäisen Ukrainan tasavallan kansallislauluksi. Uudelleen itsenäistyneen Ukrainan kansallislauluna se laulettiin ensimmäisen kerran presidentti Leonid Kravtšukin virkaanastujaisissa joulukuussa 1991.
Kuten monet kansallishymnit, laulu ei ole erityisen rauhanomainen. Siinä viitataan Ukrainan sotaiseen historiaan ja hehkutetaan tulevaa kunniaa: ”Vihollisemme kadotkoon kuin kaste paisteessa,/ottakaame haltuun, veljet, oma kotimaamme./Ruumiin, sielun me annamme vapautemme vuoksi./Veljet näyttäkää, ett’ olemme kasakoiden kansaa.” Kuuntele tästä Ukrainan kansallislaulu englanninkielisellä tekstityksellä.
Vielä tunnetummaksi on tullut Oy u luzi chervona kalyna (ukr. Oй у лузі червона калина, suom. Punamarjaheisi), jota on kutsuttu Ukrainan toiseksi kansallishymniksi. Sen julkaisivat vuonna 1875 Volodymyr Antonovitsh ja Myhailo Drahomanov; Stepan Tsarnetskyin sovitus ja sanoitus ovat vuodelta 1914. Koiranheisipensas valkoisine kukkineen ja punaisine marjoineen on tärkeä symboli ukrainalaisessa kansanperinteessä. Laulu oli ymmärrettävästi kielletty Ukrainan ollessa neuvostotasavalta (1919–1991).
Laulussa mainittu Sitšin kiväärilegioona oli ensimmäisen maailmansodan aikainen ukrainalainen yksikkö Itävalta-Unkarin armeijassa. Rauhanlaulu tämäkään ei ole; suomennoksen mukaan ”vain eespäin kulkee päättäväinen marssi, riitaan hurmeiseen/ muskoviitin (moskovalaisten) kahleet katkokaamme, uuteen vapauteen”. (Suomennos löytyy kokonaisuudessaan täältä).
Maaliskuussa 2022 laulu levisi ympäri maailman Instagram-videolla, jolla ukrainalaisbändi BoomBoxin solisti Andriy Hlyvnyuk laulaa sen ensimmäisen säkeistön ilman säestystä. BoomBox oli sodan alkaessa 24. helmikuuta Yhdysvaltain kiertueella, mutta Hlyvnyuk keskeytti esiintymiset ja palasi Ukrainaan liittyäkseen maansa armeijaan. Hän nauhoitti videon Kiovassa lähellä Sofian aukiota, sotilasvaatteisiin pukeutuneena ja latasi sen tililleen 27.2.2022.
Videosta tuli välittömästi viraali. Ensimmäinen artisti, joka uudelleenmiksasi sen, oli eteläafrikkalainen muusikko The Kiffness maaliskuun alussa. Huhtikuussa legendaarinen Pink Floyd teki singlen ja videon Hey, Hey, Rise Up! jolla yhtye soittaa – toki digitaalisena – Hlyvnyukin taustalla.
Kulttuurista omimista ja taiteen venäläistämistä
Ukrainan historiassa on sotia, nälänhätää ja suoranaisia kansanmurhia. Venäjän satoja vuosia jatkunut painostus näkyi myös kulttuurisena alistamisena. Stalinin kaudella 1930-luvulla kansallisinstrumentti banduran soittajia vainottiin ja alun perin 300 taitajasta lähes kaikki teloitettiin.
Alistamisen toinen muoto on kulttuurinen omiminen, ukrainalaisten taiteilijoiden ja kulttuurin venäläistäminen. Suomalaisille tutuin ukrainalainen melodia saattaa olla Laulu Dneprille (Viimeisen kerran katson Dnepriin, suom. sanat Reino Helismaa). Tosin Aapeli Vuoriston toimittama Suuri Toivelaulukirja 1 esittelee melodian ”tunnettuna venäläisenä kansanlauluna” ja tarjoaa ensisijaisiksi sanoiksi Helli Kaikkosen hengellistä runoa Kristallivirta. Suomessa se on kuultu muun muassa Puna-armeijan kuoron tulkintana – venäjän kielellä.
Tosiasiassa laulu ei ole venäläinen eikä kansanlaulu. Reve ta stogne Dnipr široki -laulun sanat kirjoitti Ukrainan kansallisrunoilija Taras Ševtšenko (1814–64) ja sen sävelsi Daniil Kryzanovsky (1856–1894). Nuotit ja sanat julkaistiin vuonna 1886. Runo on synkkä, kolmisäkeistöinen luontokuva öisestä Dnepr-joesta. Mitään mielipiteitä siinä ei esitetä. Taras Ševtšenko oli ukrainalainen isänmaanystävä, joka joutui mielipiteidensä takia julkaisukieltoon. Tsaaria vastustanut Ševtšenko oli siten neuvostoaikana hyvin positiivinen henkilö.
Ukraina itsenäistyi ensimmäisen kerran 1917, kuten Suomi. Tästä kohtalonyhteydestä mielenkiintoinen todiste on Eino Leinon runo Terve Ukraina samalta vuodelta. 25.2.2022 teksti esitettiin Olli Saaren säveltämänä Venäjän suurlähetystön edessä Helsingin Tehtaankadulla, kun yli 10 000 ihmistä osoitti mieltään Ukrainan puolesta. Tällä videolla kappale lauletaan “huonolla ukrainan aksentilla”, mutta sanoman vilpittömyyttä tuskin voi epäillä.
Slava Ukraini!
Merja Minkkinen
Kuva: Istockphoto