Työväen Sivistysliiton kulttuuriosasto oli ”piristysruiske työväenliikkeen kulttuuritoiminnalle silloin muutaman vuoden ajan”.
Laadukasta musiikki- ja tapahtumakoulutustoimintaa, taidenäyttelyitä, tapahtumatuotantoa, ohjelmatoimistotoimintaa ja jopa työmaakirjastoja – Työväen Sivistysliiton kulttuuriosastolla oli intoa, ideoita sekä myös osaamista toteuttaa niitä.
Osaston toimintakausi sijoittuu 1970-luvun puolivälistä 1980-luvun lopulle. Kulttuuriosasto siitä tuli, kun silloinen musiikkitieteilijä, tietokirjailija ja radiotoimittaja Pekka Gronow ryhtyi sen päälliköksi vuonna 1976. Sitä ennen hän työskenteli SDP:ssä kulttuurisihteerinä. Toimistot olivat niinä vuosina Paasivuorenkadulla vierekkäisissä rapuissa, ja TSL oli puolueen keskeisiä jäsenjärjestöjä.
− Puolue päätti 1970-luvun alussa lopettaa kulttuurisihteerin toimen ja siirtää tehtäviä Työväen Sivistysliitolle, Pekka Gronow muistelee.
Osaston sihteerinä työskenteli Pirkko Rautiainen sekä kulttuurisihteereinä myös Sulo ”Supa” Hentula (16.10.1936−25.5.2016) ja Ritva ”Ritu” Penttonen (2.10.1944−6.6.2009). Jälkimmäinen oli tullut taloon vuonna 1974 Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliitosta.
− Siellä ei kuitenkaan vielä ollut säännöllistä kulttuuritoimintaa, josta olisi voinut sanoa, että tässä on se puutarha, jota pitää kastella. Se oli pikemminkin peltoa, jota piti kyntää – ja aika paljon kehitellä uusia ideoita, Gronow sanoo.
TSL oli saanut jonkinlaisen rahapotin kulttuuripuolelle, joten voitiin palkata lisää väkeä. Silloinen TSL:n puheenjohtaja Arvo Salo ehdotti uudeksi kulttuurisihteeriksi Alpo ”Apeli” Halista (22.7.1934−11.5.2022), ja Gronow Tapani Vauhkosta nuoremman sukupolven edustajana. Yksimielisyyttä ei löytynyt, joten molemmat palkattiin!
Kulttuuriosaston ydinporukka oli kasassa elokuun 1. päivänä 1979, jolloin Halinen ja Vauhkonen aloittivat kulttuurisihteereinä Ritva Penttosen rinnalla sekä Pekka Gronowin johdolla.
− Pekka oli hyvä pomo, antoi paljon vapauksia. Tultiin osaston kokouksiin ideoiden kanssa, ja Pekka antoi niille siunauksen, jos oli ensin selvitetty, että fyrkat riittää. Hän sanoi usein, että juu, tehkää vain, hyvä meininki, Tapani Vauhkonen kertoo.
Pekka Gronow puolestaan kiittää TSL:n silloista dynaamista pääsihteeriä Jussi Pikkusaarta, jolla oli ideoita ja tavoitteita sekä kykyä hankkia niiden toteutukseen myös rahoitusta.
Tapahtumatuotanto osaavissa käsissä
Sekä Ritva Penttosella, Apeli Halisella että Tapani Vauhkosella oli draaman tajua ja taitoa rakentaa vetävän viihteellisiä tapahtumia. Huono juttu ei ollut sekään, että Halisella oli kavereita kaikissa isoissa ammattiliitoissa, joista hän onnistui puhumaan hankkeille lisärahoitusta.
− Apelin järjestämillä tapahtumilla oli suurimmat budjetit, Vauhkonen muistelee.
Hukkaan ne rahat eivät menneet. Niillä saatiin laadukas tekniikka ja ammattilaisia tehtäviin, joissa ammattilaisia tarvittiin.
Yksi vanhimmista tapahtumista oli Maaseututyöntekijöiden liiton kanssa järjestettävät Jätkän Kulttuuripäivät, joiden primus motor TSL:ssä oli Sulo Hentula.
Suomessa alkoi 1970-luvun alkuvuosina versoa lukuisia kesätapahtumia.
− Pori Jazz, Ruisrock, Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ja vastaavat syntyivät silloin. Siihen joukkoon mahtui TSL:n Etelä-Hämeen piirin vuonna 1972 perustama Valkeakosken Työväenmusiikkitapahtuma, Pekka Gronow sanoo.
SDP tilasi kulttuuriosastolta ohjelman käytännössä kaikkiin puoluekokouksiin ja vaalitilaisuuksiin.
− Se meidän osastomme oli ehdottomasti jonkinlainen piristysruiske työväenliikkeen kulttuuritoiminnalle silloin muutaman vuoden ajan, Vauhkonen sanoo.
Hän järjesti konsertin muun muassa Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliiton SNK:n (nykyisin Demarinuoret) liittokokoukseen vuonna 1983 Kiljavalla. Konsertin teema On irtauduttava satamasta oli otettu Pekka Kuusen kirjasta Tämä ihmisen maailma. Vauhkonen teki laulutekstejä teemaan liittyen, ja Timo Turpeinen sävelsi laulut, jotka esitettiin tapahtumassa ja joista tuotettiin kasetti. Musiikin sovitukset olivat Seppo Rannikon ja Tomi Ervin. Orkesterissa Ervi soitti koskettimia, Rannikko tenorisaksofonia, Markku Kanerva kitaraa, Markku Hillilä rumpuja ja Timo ”Tipi” Tuovinen bassoa. Anita Pajunen (nyk. Välimaa), Leo Friman ja Timo Turpeinen lauloivat.
− Se toteutettiin ihan nahkarahalla. Muistaakseni budjetti oli 8000 markkaa, mikä sisälsi myös äänen ja valot. Rannikolle ja Turpeiselle maksettiin vähän enemmän, loput saivat mitä jäi.
Myös Mauno Koiviston nuorille suunnatussa presidentinvaalitilaisuudessa 1982 tammikuussa oli paljon väkeä. Pääesiintyjänä oli Hector, joka oli juuri julkaissut Eurooppa-levynsä.
− Se on edelleen mielestäni Hectorin paras levy, ja hän esitti sen kappaleita konsertissa. Anssi Tikanmäki, levyn tuottaja Jukka Hakoköngäs ja Juha Tikka soittivat, Kalle Fäldt lauloi köörejä.
Myös musiikin harrastajille riitti keikkoja. Pieniä lauluryhmiä, niin sanottuja ohjelmaryhmiä, syntyi paljon, ja kulttuuriosasto välitti niitä keikoille. Vauhkosen mukaan listoilla oli parhaimmillaan noin 140 ohjelmaryhmää.
Esiintyjäryhmille tarjottiin koulutusta ja tuotettiin äänitteitä kuten kaksi Antaa soida -yhteislauluvihkoa ja niiden yhteyteen kasetit. Ykkösestä otettiin lisäpainos, se myi Vauhkosen mukaan yli kymmenentuhatta kappaletta.
Ensimmäinen kasetti oli instrumentaali, toiseen otettiin laulu mukaan. Antti Murto soitti koskettimia, Timo ”Tipi” Tuovinen bassoa ja Tapani Vauhkonen kitaraa. Anita Pajunen lauloi.
− Kysyntä osoitti, että materiaalista oli pulaa. Ei se tuuleen huutamista ollut.
Vahvat persoonat täydensivät toisiaan
Kulttuuriosaston porukan osaaminen ja verkostot olivat monipuoliset.
− Apelilla ja Ritulla oli sellaista arvokasta taustaa sos.dem. nuorisoliikkeestä ja ammattiyhdistysliikkeestä, jota minulla ei ollut. Tapanilla taas oli yhtä sukupolvea paremmat kontaktit siihen päivään, Pekka Gronow kertoo.
Ritva Penttonen oli alussa suuntautunut sosialidemokraattiseen varhaisnuorisoliikkeeseen eli Nuorten Kotkien ja sen pohjoismaisten sisarjärjestöjen toimintaan. Varsin pian hän alkoi toimia ”demarien mandaatilla” erilaisissa kulttuurijärjestöissä ja -projekteissa yhdessä silloisten kansandemokraattien kanssa esimerkiksi Taiteilijoiden rauhanjärjestö Pandissa, Helsingin laulufestivaaleissa sekä Kirjailija- ja taiteilijaryhmä Kiilassa.
Apeli Halinen koulutti ihmisiä esiintymistaidossa sekä järjestöjen väkeä järjestämään tapahtumia. Musiikkikursseille saatiin hyviä kouluttajia kuten Merja Ikkelä ja Upi Sorvali.
− Vedettiin eläkeläisillekin yhden päivän kursseja. Minä raakuin kitaran säestyksellä ja laulatin niitä, ja ne tykkäsivät kovasti. Apeli puhdisti pelin pitämällä ratkiriemukkaan esitelmän tilaisuuksien järjestämisestä, Tapani Vauhkonen muistelee.
− Apeli oli nerokas niissä hommissa, hänen esityksensä olivat standup-komiikkaa. Hän toi paljon uutta koulutustoimintaan, laadukasta sisältöä ja parhaat opettajat.
Yhteisiä hankkeita eri järjestöjen kanssa
Kulttuurialan sosialidemokraattinen yhdistys perustettiin 1970-luvun alussa, ja Pekka Gronowin mukaan vastaavia perustivat muutkin suuret puolueet. Alussa Gronow veti toimintaa, myöhemmin Ritva Penttonen.
− Järjestimme muun muassa suuria taidenäyttelyitä eri paikkakunnilla. Ne olivat logistisina operaatioina työläitä: teoksia kerättiin, kuskattiin ja ripustettiin, Gronow kertoo.
Isoja projekteja olivat myös Suomalaisen työväenkulttuurin päivät Neuvostoliitossa, joissa joukko eri alojen taiteilijoita ja kulttuurivaikuttajia vei suomalaisen kulttuurin helmiä naapurimaahan. Kiertueet suuntautuivat vuonna 1978 nykyiseen Ukrainaan, vuonna 1980 Gruusiaan ja vuonna 1984 Siperiaan. Penttosen lisäksi päätuottajana toimi myöhemmin Sibelius-Akatemian viestintäpäällikkönä toiminut Tuula Linsiö.
Helsingin Laulufestivaaleissa oltiin mukana järjestämässä ja tuottamassa konsertteihin esiintyjiä.
− Ritu, minä sekä Pulujen (Rauhanpuolustajat ry:n) Börje Mattsson järjestimme yhdessä myös kiertueen, jossa eteläafrikkalainen yhtye kiersi Suomea, Tapani Vauhkonen muistelee.
TSL:llä oli työväen kuvataidetoimikunta, joka järjesti arpajaisia ja kävi taidenäyttelyissä. Kulttuuriosastolle palkattiin myöhemmin kuvataidesihteeri, ja kurssejakin järjestettiin.
Kun kaupallinen radiotoiminta mahdollistui, TSL perusti yhdessä KSL Opintokeskuksen ynnä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa Lähiradion. Ideana oli tarjota myös harrastajille mahdollisuus tuottaa omaa ohjelmaansa. Se sai toimiluvan vuonna 1987 ja se jatkuu nykyisin kaupallisena radioasemana.
Kulta-aika päättyy
TSL:n kulttuuriosaston aktiivivuodet sijoittuvat aikaan, jolloin SKP:n vähemmistösiiven eli taistolaisten kulttuurihegemonia jylläsi. Pekka Gronowin mukaan se synnytti uuden kulttuuriaallon koko työväenliikkeen kenttään. Kilpailuasetelma innosti ja aktivoi myös demareita.
− Se oli hyväkin asia, eikä sitä täysin tyhjästä voitu pumpata. Missä määrin Neuvostoliitto elätti SKP:n vähemmistösiiven toimintaa, on oma lukunsa.
Arvo Salon ollessa kulttuuriministerinä säädettiin kulttuuritoimintalaki, jonka seurauksena kuntiin palkattiin kulttuurisihteereitä, ja heitä varten luotiin koulutusta. Monella järjestöllä oli omat kulttuuripoliittiset ohjelmansa. Kun SAK teki omansa, Pekka Gronow istui toimikunnassa yhdessä SKDL:n kulttuurisihteerin ja liittojen edustajien kanssa.
− Ei se mihinkään konkreettiseen johtanut, mutta oli osoitus järjestöjen kulttuurimyönteisyydestä ja tarpeesta tukea ja ylläpitää kulttuuritoimintaa jäsenistön keskuudessa.
Hyvä kysymys onkin, mihin tämä myönteisyys ja tarve ovat kadonneet. Mistä se kertoo, ja mihin se johtaa?
TSL:n kulttuuriosasto alkoi kuivua kasaan, kun Gronow siirtyi Yleisradion äänitearkiston päälliköksi eikä hänen tilalleen palkattu ketään. Ritva Penttonen ryhtyi Pandin sihteeriksi ja myöhemmin kulttuurituottajaksi, Tapani Vauhkonen oli vaihtanut jo vuonna 1984 TSL:n opintokeskukseen tiedotussihteeriksi. Ainoastaan Apeli Halinen jatkoi kulttuurisihteerinä eläkkeelle siirtymiseensä asti ja tuotti lukuisia onnistuneita tapahtumia.
Tiina Pelkonen