Voikkaan kisälleistä kirjoittaa artikkelissaan Tipi Tuovinen.
Jutussa haastateltu Valdemar Haimi oli osa seitsenosaista Haimien veljessarjaa, joka oli aktiivisesti mukana voikkaalaisessa kulttuuritoiminnassa 1930-luvulta eteenpäin.
Voikkaan sosialidemokraattisen työläisnuoriso-osaston rientoihin Haimeja vetivät sekä työväenaate että myös mahdollisuus taiteen harjoittamiseen. Veljeksistä neljä nuorinta – Asser (s. 1915), Kullervo (s. 1919), Valdemar (s. 1923) ja Aaro (s. 1927) – kuuluivat Voikkaan kisälleihin, mutta musiikkiharrastusta ilmeni myös muilla perheenjäsenillä. Asser lauloi jo 1930-luvun alussa perustetussa ensimmäisessä Voikkaan kisälliryhmässä, ja kolme seuraavaa veljestä liittyivät ryhmään vuonna 1945 Asserin jäädessä samalla pois.
Aaro ja Kullervo lauloivat ryhmässä ja sepittivät sille laulutekstejä Eino Kettusen ohella, kun taas Valdemar vastasi ryhmän säestämisestä harmonikallaan. Ryhmä esiintyi säännöllisesti aina vuoden 1953 helluntaina järjestettyihin Suomen Sosialidemokraattisen Nuorisoliiton juhliin asti, minkä jälkeen siinä tapahtui jälleen nuorennusleikkaus. Kullervo ja Aaro jäivät ryhmästä pois, mutta Valdemar jatkoi säestäjänä. Taiteenharrastus ei kuitenkaan muiltakaan veljeksiltä loppunut, vaan esiintymisiä oli edelleen epäsäännöllisesti niin vanhan kisälliryhmän kanssa kuin esimerkiksi Voikkaan työväen teatterinkin lavalla näytelmien ja revyiden parissa.
Veljeksistä toisiksi nuorimmasta, Valdemarista, kehkeytyi lopulta todellinen musiikkimies. Ensikosketuksensa musiikkiin, erityisesti haitarimusiikkiin, hän sai 1920-luvun lopulla radion välityksellä. Oman soittoharrastuksensa Valdemar aloitti samoihin aikoihin Urho-isoveljen kaksirivisellä haitarilla. Haitarilla soittivat vuorotellen Urho, Valdemar, Kullervo ja Anton-isä. Lisää intoa pienen Valdemarin soittoharrastukselle toivat perheen luona useaan otteeseen vierailleet kotikylän hanuristit.
Valdemar kehittyi soittotaidoissaan niin nopeasti, että oli 9-vuotiaana säestämässä haitarillaan sosialidemokraattien kunnallisvaalitilaisuuksia vuonna 1932. Vuotta myöhemmin hän säesti sosialidemokraattisen tanhuryhmän esiintymistä Helsingissä. Samaisella Helsingin-reissulla Valdemaria pyydettiin myös esiintymään Yleisradion suoraan lähetykseen haitarinsa kanssa, mutta siihen hän ei vielä ollut valmis.
Läpi 1930-luvun Valdemar opiskeli haitarinsoittoa lähinnä omatoimisesti, sillä musiikin teoriaopinnot eivät ottaneet tulta alleen. Naapurin viisirivinen haitari, radio ja vanhat Dallapén nuottivihot toimivat apuna. Harjoittelu tuotti tulosta, sillä jatkosodassa Valdemar Haimi sijoitettiin viihdytysjoukkoihin Suomen Tivolin henkilökuntaan.
Sotien jälkeen alkoi Valdemarin omien sanojen mukaan varsinainen viihdeura. Sodanjälkeisinä vuosina muusikoiden kysyntä oli kovaa, ja haitaristia veivät esiintymismatkoille Voikkaan kisällit, Sotainvalidien Veljesliiton viihdytyskiertue ja oma soitinyhtye. Näihin kiertuekiireisiin kaatui myös Valdemarin pitkäikäinen haave lähteä Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan.
Vuonna 1950 Valdemar Haimi aloitti putkiasentajan työt Voikkaan kunnalla. Musiikin parissa häntä pitivät edelleen kiireisenä niin Voikkaan kisällien ja kisällittärien säestäminen, haitarinsoiton opettaminen Kuusankosken työväenopistossa, näytelmien kirjoittaminen Voikkaan työväen teatterille kuin muutkin esiintymiset.
Hän oli perustamassa Kuusankoskelle myös Suomen ensimmäistä rekisteröityä harmonikkayhdistystä vuonna 1958. Kisällilaulubuumin hiipuessa 1960-luvulta lähtien harmonikkayhdistyksestä tuli hänen tärkein kiinnekohtansa musiikkiin. Valdemarin musiikillinen aktiivisuus alkoi hiipua 1970-luvulla, sillä vaikka hän oli jäänyt eläkkeelle putkiasentajan työstään vuosikymmenen alussa, vei vaimon omaishoitajana toimiminen hänen aikaansa. Hän toimi kuitenkin soitonopettajana 70-vuotisjuhlakonserttiinsa vuonna 1993 asti, johon ura musiikin parissa varsinaisesti päättyi.
Henkilökohtaisina tunnustuksina soittotaidoistaan Valdemar Haimi muun muassa voitti 1950-luvun alussa Suomen Sosialidemokraattisen Nuorisoliiton henkisiä kilpailuja haitarinsoitossa. Kuusankoski-mitali hänelle myönnettiin vuonna 1990, lähinnä musiikillisista aikaansaannoksistaan.
Soittoharrastuksen kotisaunan eteisessä isoveljen haitarilla aloittaneesta pikkupojasta kuoriutui aikaa myöten taitava muusikko, joka sai tehdä yhteistyötä aikansa suuruuksien, kuten Eino Kettusen ja George de Godzinskyn kanssa, ja jonka sävellyksistä ja esiintymisistä saivat nauttia lukuisat ihmiset ympäri Suomea. Muiden Haimin veljesten musiikillinen panos jäi hieman Valdemaria vaatimattomammaksi, mutta voikkaalaisen kisällilaulun ja teatterin historiaan hekin jättivät jälkensä.