Viime blogissa kiittelin koronaa, olipa kirjoitusrauhaa. No, laitoin kirjoitushomman tavoitteeksi: juhannukseksi talvisotaan!
Kävi niin kuin sotahommissa yleensäkin, vihollinen (korona) motitti ja eteneminen viivästyi. Arkistot avautuivat tarkistustyötä varten niin myöhään, että aikataulu venyi. Näillä helteillä sinne asti ennätän, sitten viikko toimistohommia ja lomalle. Tämä blogi on viimeinen kirjoitus ennen lomaa, valtavaa kesää kaikille.
***
Vihtori Huhdan ällistyttävän laajaa ja laadukasta tuotantoa olen viime päivät pähkinyt. Hän on Suomen kisällilaulun suuri tuntematon, 1930-luvun ehdottomasti taitavin tekijä. Hänen perintönsä siirtyi Reino Helismaan tuotantoon, Repe 1930-luvulla nuorena poikana Lahden kisälleissä Huhdan tekstejä laulaneena omaksui niiden tyyliä ja vei sen sotien jälkeen valtavirraksi kisällilauluun. Huhta toi poliittisen huumorin kisällilauluun.
Vihtori Huhta, kuva: Hämeenlinnan kaupunginmuseo.
Edellisessä blogissa mainitun Tapanilan Hyrkynmyrskyn uudet kisällilaulutekstit kirjoitti Vihtori Huhta (1882–1961). Muistelmissaan (Monena mies eläessään, Tammi 1957) Huhta mainitsee kirjoittaneensa ryhmälle useita kymmeniä tekstejä. Tuolloin, vuonna 1929 Tapanilassa asunut Huhta, ”ikuinen nuorisoliittolainen” oli 48-vuotias, STN:n liittotoimikunnan jäsen ja Helsingin maalaiskunnan sos.dem. valtuustoryhmän puheenjohtaja. Kansanedustajana hän toimi kolmilla valtiopäivillä, vuosina 1914–1917 ja 1941–1945.
Kisällilaulun alkuaikoina hän oli Työläisnuoriso-lehden päätoimittaja.
Huhta kirjoitteli juttujaan huumorilla höystäen ja kärjekkäästi kantaa ottaen. Varsinkin hänen pakinansa olivat aikalaisille jatkuva riemastuksen aihe. Nimimerkillään H. Käpälämäki hän niitä kirjoitteli ja otti sen myös kisällilaulujensa kirjoittajanimeksi. Pakinat olivat erittäin suosittuja, niitä tilattiin myös eri juhlatilaisuuksiin näyttelijöiden esitettäviksi. Ne olivat oman aikansa standup -komiikkaa. Huhta siirsi poliittisten pakinoiden estetiikan kisällilauluun.
Huhdan pakinoiden ja 1930-luvulta alkaen kisällilaulujen maali oli äärioikeisto, papisto ja kirkko sekä Etsivä keskuspoliisi eli hänen kielenkäytössään ohrana. Tämä johti lukuisiin selkkauksiin ja painokanteisiin virkavallan taholta, kärjistyen lopuksi vankilatuomioihin saakka.
Ensimmäinen tuomio tuli sodanvastaisesta pääkirjoituksesta, ”Venäläisen sotaväen mobilisoinnin vastustamisesta”, Hämeen Kansa -lehdessä 3.8.1914. Juttu julkaistiin samana päivänä, kun Venäjä liittyi ensimmäiseen maailmansotaan. Huhta ja varsinainen päätoimittaja Heikki Välisalmi tuomittiin sakkoihin, jotka maksettiin istumalla linnassa. Huhta istui sata päivää Hämeenlinnan lääninvankilassa. Tämän jälkeen kenraalikuvernööri Seyn karkotti miehet Siperiaan, he olivat ”puolue- ja agitatsioni- ja kirjallisen toimintansa vuoksi vaarallisia henkilöitä yhteiskunnalliselle järjestykselle maassa”. Huhta armahdettiin 9.12. 1914. Tuolloin oli tsaari Nikolain nimipäivä, yleinen poliittisten vankien armahduspäivä. Huhta itse arvelee mahdolliseksi syyksi armahdukseensa hänen valitsemisensa eduskuntaan, kenraalikuvernööri Bobrikoff oli aiemmin, vuonna 1903 armahtanut vuoden 1904 valtiopäiville valitut Venäjän valtakunnan sisäisestä karkoituksesta.
Seuraava linnareissu oli keskitysleirituomio sisällissodan jälkeen. Huhta ei osallistunut taisteluihin, hän toimi sodan ajan kansanvaltuuskunnan elintarviketoimiston virkamiehenä intendentuuri osastolla, aluksi Riihimäellä ja myöhemmin Helsingissä. Kansanvaltuuskunnan johdon paetessa Venäjälle hän aluksi seurasi heitä mutta palasi Viipurista takaisin Helsinkiin. Hänet vangittiin I luokan rikollisena. Tuomio oli ”omenavarkaan luokkaa”, neljä vuotta kuritushuonetta. Tiedon tuomiosta saatuaan hän ilmoitti oikean tuomion pituuden salateitä vaimolleen, mutta lähetti myös avoimen postikortin, jossa kertoi saaneensa kahdeksan vuoden tuomion. Tämä siksi, ”että Riihimäen porvarit olisivat olleet hiukan tyytyväisempiä”. Tuomionsa hän istui aluksi Katajanokalla ja Mjölön saaren leirillä. Mjölössä hän oli vankien oman toverioikeuden sihteeri. Myöhemmin hänet siirrettiin Suomenlinnan leirille. Vapauduttuaan hän toimitti kaikki leirillä kirjoittamansa asiakirjat Työväen Arkistoon. Hänet vapautettiin ensimmäisten armahdettujen joukossa, tuomiostaan hän ehti suorittaa vain 33 päivää. Huhdan hahmoa ja kokemuksia Mjölön leirillä on hyödynnetty fiktiivisessä elokuvassa ”Suomen hauskin mies” (ohjaus Heikki Kujanpää 2018). Elokuva on katsottavissa vielä 3.7.2020 saakka.
Vuonna 1923 kommunistien eduskuntaryhmä vangittiin. Huhta ei sitä laittomuutta suvainnut ja kirjoitti artikkelin Työläisnuorisoon aiheesta ja taas aukesivat vankilanovet, tällä kertaa Katajanokalle. Huhdan omin sanoin (Monena mies eläessään, Tammi 1957):
…veti Etsivä Keskuspoliisi, puhuttelunimellä ´ohrana´ suuren kommunistiapajan: koko kommunistinen eduskuntaryhmä vangittiin. Jutun yhteydessä tapahtui paljon salaperäistä. Yrjö Mäkelin teki ohranan komeroissa itsemurhan ja ainakin yksi pidätetty kuoli Viipurissa ohranan suojissa salaperäisellä tavalla… Toiset kirjoittelivat varovaisemmin, mutta nuorisolle täytyi kirjoittaa sikäli railakkaasti, että kirjoitin itseni linnaan. ´Ohrana – kulttuuriyhteiskunnan mätäpaise´ oli juttuni otsake ja se otsake ulottui yli koko lehden toisen sivun. Itse oikeusministeriö nosti syytteen ja määräsi syytettä ajamaan tuomari Eino Nyyssölän. Kun ensimmäisessä istunnossa pyysin lykkäystä naurahti Nyyssölä ja sanoi: ´Mitäs suotta juttua jatkatte ja rahaa haaskaatte. Jo pelkästä otsakkeesta saatte 6 kuukautta´…
Se kuusi kuukautta siitä tuli. Kun puoluesihteeri Tainio kuuli tuomion, sanoi hän kiukustuneena: eihän helvetissä ohranaa voi rinnastaa majesteettiin, senkin kunniasta pääsi 6 kuukaudella!
1930-luvun puolivälissä Huhta jostain syystä sydämistyi kirkkoon ja papistoon. Hän tarjosi kiukunpuuskaansa julkaistavaksi eri sosialidemokraattisiin lehtiin, mikään niistä ei uskaltanut juttua ottaa. Tulenkantajien lehti suostui julkaisemaan jutun sillä ehdolla, että Huhta julkaisee sen omalla nimellään. Jutussa Huhta kertoo vankilatuomioon johtaneesta, puoluesihteeri Tainion tsaarinvallan aikaan kirjoittamasta uutisesta: salama oli polttanut kirkon. Juttu oli otsikoitu ”Herra poltti huoneensa”. Huhta ja Tulenkantajien päätoimittaja Erkki Vala saivat syytteen rikoksen uusimisesta. Sakkonsa Huhta istui taas muuntorangaistuksena Katajanokan vankilassa.
Ahkera lusiminen vaikutti myös Huhdan kuoleman jälkeen: hänen jäämistöään on tallennettuna Hämeenlinnan vankilamuseon kokoelmiin.
Paatosta Huhdan teksteistä on turha etsiä. Hän antoi kisällilaululle uuden, humoristisemman suunnan. Hänen laulunsa levisivät kisälliryhmien ohjelmistoon ympäri Suomen. Huhta jatkoi kisällilaulujen kirjoittamista vanhuuteen saakka. Viimeisin häneltä löydetty kisällilauluteksti on vaalilaulu K.A. Fagerholmin vaalityöhön. Se on tehty vuoden 1956 presidentinvaaleihin, tuolloin Huhta oli 74 vuoden ikäinen.
Tipi 26.6.2020
