”Se kommunismikin oli siinä taustalla”

1
Laulaja Monna Kamu ja säveltäjä Eero Ojanen

Poliittinen laululiike oli voimissaan 50 vuotta sitten, kun Monna Kamu liittyi Agit Propiin ja Eero Ojanen sävelsi Oppimisen ylistyksen. Nyt he esittävät 80-vuotiaan Pentti Saaritsan runoja Mutta minulla ei olisi rakkautta -lauluillassa.

Laulaja Monna Kamu ja säveltäjä Eero Ojanen tutustuivat toisiinsa, kun Kamu liittyi pari vuotta aiemmin perustettuun Agit Prop -lauluyhtyeeseen vuonna 1972. Yhtyeen säestäjänä alkoi Kaj Chydeniuksen tilalla toimia entistä useammin Eero Ojanen, joka työskenteli 1970-luvulla myös KOM-teatterin kapellimestarina.

Poliittisen laulun vahvimpina vuosina KOM-teatteri ja Agit Prop esiintyivät usein samoissa tilaisuuksissa, KOMin soittajat saattoivat säestää Agit Propia, ja yhtye lauloi joskus yhdessä KOMin näyttelijöiden kanssa. Agit Prop esiintyi aika ajoin vuoteen 2018 saakka.

− Aloin solistina esittää Eeron sävellyksiä 2010-luvulla. Teimme lauluillan Bertolt Brechtin, Pentti Saaritsan, Leif Salménin, Pentti Saarikosken, Marja-Leena Mikkolan, Pablo Nerudan ja Raamatunkin teksteihin, Monna Kamu kertoo.

Nyt kaksikko haluaa kunnioittaa vastikään 80 vuotta täyttäneen runoilija Pentti Saaritsan uraa. He valmistivat runo- ja lauluillan hänen teksteistään yhdessä näyttelijä Erkki Saarelan kanssa. Mutta minulla ei olisi rakkautta -esityksen ensi-ilta on musiikkiteatteri Kapsäkissä su 27. helmikuuta klo 15.

Tärkeä rooli tämän illan mahdollistamisessa on ollut myös oululaisella muusikolla ja kirjallisuuden tuntijalla Hannu Sirénillä, joka auttoi valitsemaan sävellettäviä runoja.

− Kutsumme Hannua runokuiskaajaksi, Monna Kamu sanoo.

Hänen mielestään on ylellistä saada laulaa Ojasen sävellyksiä Pentti Saaritsan runoihin.

− Ne ovat täyttä laatua. Laulut eivät ole helppoja eli siinä on opettelemisen iloa, Kamu sanoo.

Eero Ojanen ei jää sanattomaksi:
− Monna on ainoa, joka jotenkin ymmärtää biisejäni. Ne eivät ole ihan simppeliä kolmisointumeininkiä, mutta sinä olet tarttunut niihin kiinni.

”Taisin äänestää kokoomusta”

Eero Ojanen on runsaan vuoden Pentti Saaritsaa nuorempi eli täyttää 80 vuotta ensi vuoden alussa. Hän on tinkimätön jazz-muusikko, joka sai jo vuonna 1969 Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon. Ojanen soitti Pekka Pöyryn kokoonpanoissa sekä Otto Donnerin Treatment-yhtyeessä. Erityisesti free jazz on ollut lähellä hänen sydäntään, mutta koska se ei ole koskaan ollut massojen musiikkia, elanto piti hankkia muualta.

− Taisin nuorena äänestää kokoomusta, Ilaskiveä varmaan, Ojanen muistelee.

Hän viittaa vuoden 1966 eduskuntavaaleihin, joissa vasemmistopuolueet saivat enemmistön kaikista äänistä, ja valituksi tuli muun muassa Lapualaisoopperan kirjoittanut Arvo Salo.

Se vuosi oli käänteentekevä Ojasellekin. Häntä pyydettiin tekemään sovituksia Kaj Chydeniuksen Lauluja-levylle, joka oli vastaperustetun Love Recordsin ensimmäinen tuote.

− Tutustuin Kaj´hin, siitä se niin kuin alkoi, Ojanen sanoo.

Kun häntä pyydettiin KOM-teatterin kapellimestariksi, hän ei enää äänestänyt kokoomusta.

KOMin vuodet olivat Ojaselle innostavaa aikaa. Muusikot tekivät esityksiä alusta alkaen yhdessä muun ensemblen kanssa, ja musiikki syntyi elimellisesti mukaan näytelmiin.

− Opin dramaturgista ajattelua, josta on ollut hyötyä myös musiikissa.

KOM-teatterissa musiikista vastasi trio, jota joskus vahvistettiin kvartetiksi. Ojanen sanoo, että hänen jazz-taustansa kyllä kuului musiikissa. Teatterissa oli paljon hyviä laulajia: muun muassa Rea Mauranen, Pekka Milonoff, Tom Wentzell, myöhemmin myös Sinikka Sokka.

− Siellä oli hirveän hyvä meininki, päämäärä, jota kohti yritettiin mennä. Se kommunismikin oli siinä taustalla. Minähän toimin teatterin opintopiirin vastaavana vetäjänä, Ojanen tunnustaa.

Opintopiirissä opiskeltiin historiallista materialismia, ja sellaiset filosofiset kysymykset kiinnostivat Ojasta.

− Muistan sen huikean fiiliksen, kun aloin niitä ymmärtää: ahaa, tämähän selittää kaiken. Tuli kirkasotsainen olo.

Nyt hän on tyytyväinen, että on käynyt läpi senkin vaiheen. Hän alkoi 1970-luvun jälkeen ymmärtää, että ei ole mitään maailmankatsomusta tai uskontoa, joka selittäisi kaiken.

− Todellisuus yllättää aina.

KOMista balettiin ja free jazziin

Eero Ojanen teki ensimmäisiä kantaaottavia laulusävellyksiään Ylioppilasteatterin Kirkkokabareehen. Sieltä ovat Buddhana tunnetun Siddhārtha Gautaman tekstiin tehty Älä usko sananparsiin sekä Kahlil Gibranin Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi. Samoihin aikoihin Ojanen sävelsi svengaavan United Fruitin, jonka teksti on Pablo Nerudan, ja Bertolt Brechtin Oppimisen ylistyksen. Niiden jälkeen syntyneiden poliittisten laulujen virta onkin ollut vuolas.

Ojanen lähti KOM-teatterista 1982 ja ryhtyi free lance -säveltäjäksi ja muusikoksi. Hän oli sitä ennen säveltänyt tanssiteatteri Raatikon Sanankantaja-teoksen musiikin. Sitten Kansallisoopperan johtaja Juhani Raiskinen tilasi häneltä musiikin Seitsemän veljestä -balettiin.

− Sitä on esitetty yhteensä kolme eri kautta, ja tänä keväänä piti olla taas kuusi esitystä, mutta koronan vuoksi ne ehdittiin perua.

Ojanen on tehnyt free-vuosinaan musiikkia eri teattereille sekä elokuviin ja tv-näytelmiin. Matti Ijäksen elokuvan Haaveiden kehä musiikista hän sai Jussi-palkinnon vuonna 2002.

Sitten alkoi free jazz taas vetää. Säveltäjä ja kontrabasisti Teppo Hauta-Aho (1941–2021) otti yhteyttä ja ehdotti, että perustetaan duo. Kun Hauta-Aholta pyydettiin kokoonpanoa Etelä-Amerikkaan suuntautuville keikoille vuonna 1997, mukaan pyydettiin saksofonisti Seppo ”Paroni” Paakkunainen, ja yhtyeelle annettiin nimeksi Trio Nueva Finlandia.

− Niitä reissuja oli kahteen kertaan. Kävimme Perussa, Argentiinassa ja Chilessä, viinikaupunki Mendozassa, Machu Pichulla ja muualla, Ojanen muistelee.

Ei traumoja taistolaisuudesta

Taistolaisuuden tiukimmat vuodet 1970-luvulla eivät jättäneet traumoja Monna Kamun ja Eero Ojasen mieliin. Mikään ei kaiherra.

− Monet ovat vaatineet julkista ripittäytymistä ja takinkääntöä. Minä kuitenkin opin siitä. Emme me, herrajumala, tyhmiä olleet, vaikka olimmekin kirkasotsaisia, Ojanen parahtaa.

Monna Kamun mukaan kulttuuripuolella kukaan ei ollut politiikan ytimessä.

− Me taiteilijat olimme vähän ulkopiirissä. Meitä kohtaan ei ollut hirveitä vaatimuksia.

Eero Ojanen muistuttaa, että olihan KTL eli vuonna 1972 perustettu Kulttuurityöntekijöiden liitto, jonka tarkoitus oli organisoida marxilais-leniniläistä kulttuurityötä. Kamu on pianonsoiton opettaja, joka klassisen musiikin taustansa vuoksi koki siinäkin olevansa ”reunamailla”.

Hänen mielestään ajanjakso herätti näkemään, että maailmassa on erivärisiä ihmisiä, erilaisia maita ja kulttuureja sekä huono-osaisia. Kommunismin aate oli taustalla, mutta pinnalla näkyivät solidaarisuus ja rauhantyö.

− En muista, että meistä kukaan olisi halunnut tänne neuvostoliittolaista sosialismia. Tulihan sitä nähtyä. Siellä oli tuttuja opiskelemassa, ja sinne tehtiin paljon matkoja, Kamu lisää.

Kulttuuriväen matkoista itänaapuriin riittäisikin juttua, koska tämän kirjoittajakin osallistui kaksi kertaa suomalaisen työväenkulttuurin kiertueelle silloiseen Neuvostoliittoon: Ukrainaan vuonna 1979 ja Siperiaan 1984. Siinä välissä kulttuuriväki teki vastaavan reissun Gruusiaan. Matkoilla oli molempia vasemmistopuolueita edustava joukko eri taiteenalojen edustajia ja järjestöväkeä.

Monna Kamu kävi toistaiseksi viimeistä kertaa itärajan takana vuonna 1988, jolloin järjestettiin Volgan risteily. Taiteilijat kävivät myös tapaamassa Neuvostoliiton varapresidenttiä Gennadi Janajeviä ja luettelemassa hänelle, mitä he eivät halua matkalla kokea: ei poliittisia puheita, ei presidiumia, ei liturgiaa…

− Janajev istui siinä pöydän ääressä kasvot käsiin peitettyinä, sillä oli varmaan hirveä krapula, Kamu muistelee.

Tiina Pelkonen
Kuva: Laura Malmivaara

1 KOMMENTTI

  1. On ollut onni olla kuuntelemassa musiikkianne. Jätti lähtemättömän jäljen mieleeni ja sieluuni.
    Kiitos olen kummankin muusikon ihailija.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttesi
Kirjoita tähän nimesi