Suomen Työväen Musiikkiliiton ensimmäiset johtajakurssit

0
15-vuotias Helsingin Työväen Mieskuoro ryhmäkuvassa vuonna 1923. Kuoron johtaja, maisteri Väinö Pesola eturivissä neljäntenä vasemmalta. Kuvaaja Tyyne Böök. Työväen Arkisto.

Laulun- ja soitonjohtajakursseilla paikattiin johtajapulaa.

Pätevien johtajien saaminen työväen kuoroille ja soittokunnille oli yksi haaste, johon vuonna 1920 perustettu Suomen Työväen Musiikkiliitto (STM) halusi perustamisestaan asti vastata. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkuvuosina monella työväenkuorolla ja -soittokunnalla oli ollut porvarillinen johtaja. Heille ei ollut ongelma toimia roolissaan, sillä he näkivät työnsä yhtenä keinona kehittää kansan sivistystä. Vuoden 1918 sisällissodan seurauksena tähän tuli kuitenkin muutos. Moni johtaja erosi omasta tahdostaan, osa taas pelätessään muiden mielipiteitä. Myös työläisten omat asenteet jyrkentyivät: vaikka porvarijohtajien käyttäminen oli ennenkin aiheuttanut paikoitellen kiistoja, nyt vielä enemmän paheksuttiin sisällissodan voittajan puolta edustaneen johtajan käyttämistä.

Helsingin Työväen Lauluveikot vuonna 1924. Työväen Arkisto.

Johtajapula työväen musiikkiryhmissä sodan jälkeen oli todellinen, ja se uhkasi monen kuoron ja soittokunnan olemassaoloa. Kelvollisia laulajia ja soittajia kyllä löytyi lähes joka paikkakunnalta, mutta toiminnan kannalta elintärkeät osaavat johtajat olivat harvassa. Ongelmia aiheutti sekin, että jotkut pätevät, koulutetutkin, työläislähtöiset laulun- ja soitonjohtajat unohtivat luokkariidat ja siirtyivät parempien palkkioiden toivossa johtamaan porvarillisia kuoroja ja sotilassoittokuntia.

Jo STM:n perustavassa kokouksessa syksyllä 1920 hyväksyttyihin liiton sääntöihin kirjattiin, että liitto kannatusedellytystensä sen mahdollistaessa järjestää sekä tietopuolista että käytännöllistä työskentelyä edistäviä oppikursseja. Käytännössä varojen puute esti liittoa toteuttamasta aiettaan ennen vuotta 1923, mutta sitä ennen johtajakysymys ehti aiheuttaa useampia kiistoja työväen musiikinharrastajien parissa.

Erimielisyyksien keskipisteessä oli helsinkiläinen maisteri Väinö Pesola, joka toimi Helsingin Työväen Mieskuoron sekä Raittiusyhdistys Koiton Sekakuoron ja Naiskuoron johtajana. Toinen helsinkiläinen kuoro, Helsingin Työväen Lauluveikot, karsasti Pesolaa, sillä tämä oli vuonna 1918 toiminut valtiorikosoikeuden sihteerinä. Pesolasta liikkui myös muita, paikkansapitämättömiä, huhuja, joista epäluulot saivat lisätulta. Sihteerintoimensa takia Pesola mieskuoroineen oli jo vuonna 1920 joutunut siirtymään pois Helsingin Työväenyhdistyksen alaisuudesta. Tilalle oli tullut juuri Lauluveikot. Eniten Lauluveikoissa herätti närää se, että Pesola oli nimetty sekä vuonna 1921 Tampereella että 1923 Helsingissä pidettyjen STM:n laulu- ja soittojuhlien mieskuorojen yleisjohtajaksi. Lauluveikot lähetti ennen molempia juhlia propagandakirjeitä muille liiton jäsenryhmille koettaen saada niitä boikotoimaan juhlia, mikäli Pesolaa ei syrjäytettäisi yleisjohtajan tehtävästään. Liitto ei tähän kuitenkaan taipunut, vaikka asiasta käytiinkin kiivasta keskustelua useammassa kokouksessa. Myös Lauluveikot suostui lopulta osallistumaan molemmille juhlille Pesolasta huolimatta. Kesäkuussa 1923 pidetyssä STM:n ensimmäisessä liittokokouksessa viralliseksi kannaksi muodostui, että liittoon kuuluvilla kuoroilla ja soittokunnilla oli edelleen oikeus pitää porvarillisia johtajia, mikäli nämä eivät tässä työssään vahingoita työväenliikettä eivätkä toimi työväestön hyväksymiä periaatteita vastaan.

Pesola itse oli sitä mieltä, että taide oli sivistämistä eikä politikointia varten, eikä siksi nähnyt toimissaan mitään ongelmaa. Myös hän oli huolissaan pätevien johtajien puutteesta ja peräänkuulutti johtajakurssien tarpeellisuutta jo vuonna 1921 STM:n Työn Sävel -julkaisussa. Pesola oli aina valmis tarjoamaan apuaan STM:lle ja johti 1920-luvulla samaan aikaan sekä porvarillisia että työväen kuoroja.

Suomen Työväen Musiikkiliiton perustavan kokouksen osanottajat vuonna 1920. Kuvaaja N. Rasmussen. Työväen Arkisto.

Rahoituksen järjestyttyä ja kiistojen oletettavasti joudutettua asiaa STM:n ensimmäiset laulun- ja soitonjohtajakurssit saatiin pidettyä maaliskuussa 1923. Vajaan kolmen viikon mittaisille kursseille osallistui 20 henkilöä, joukossa kaksi naista. Kursseilla opiskeltiin äänenmuodostusta ja musiikin teoriaa sekä kuorojen ja soittokuntien johtamista. Ohjelmaan kuului myös neljä yleisöluentoa musiikkiin liittyvistä aiheista sekä ohjelmalliset lopettajaiset. Opettajina kurssilla toimivat kapellimestari S. B. Lundelin, tirehtööri Heikki Kuusniemi ja maisteri Väinö Pesola. Helpottaakseen kurssille osallistujien taloudellista taakkaa liitto tarjosi heille ilmaisen asunnon kurssien ajaksi ja myönsi kurssilaisille 300 markan suuruisia stipendejä.

Alusta asti oli selvää, ettei muutaman viikon pituisilla kursseilla saataisi aikaan valmiita laulun- ja soitonjohtajia. Tarkoituksena oli ennemminkin tarjota oppilaille perustiedot, joita nämä voisivat omatoimisella opiskelulla ja käytännön johtamistehtävissä itse syventää myöhemmin. Melko pian ensimmäisten ja vuoden 1924 tammikuussa hyvin samalla kaavalla järjestettyjen toisten johtajakurssien jälkeen alkoi kuitenkin ilmetä äänenpainoja kurssien muuttamiseksi. Ongelmia aiheuttivat erityisesti kurssilaisten heikko teoriantuntemus ja vaihteleva lähtötaso. Myös osaamattomuus soittaa pianoa/urkuharmonia oli yleistä. Heikot perustiedot ja -taidot olivat suuri ongelma, sillä arvokkaan opetusajan uhraaminen perusasioiden ja musiikin teorian läpikäyntiin vei aikaa itse johtajatyöskentelyyn keskittymiseltä, jonka monin paikoin nähtiin olevan kurssien tärkeintä antia.

Jotta musiikin opiskelua ja harrastusta saataisiin laajemmin levitetyksi työväestön keskuuteen ja jotta johtajakursseille tulevilla henkilöillä olisi paremmat pohjatiedot, pyrki STM korottamaan työläisten musiikintuntemusta myös kirjekurssien avulla. Yritystä kirjalliseen valistukseen oli tapahtunut jo vuonna 1926, kun säveltäjä Emil Kauppi oli aloittanut Työn Sävelessä kirjoitussarjan musiikin teoriasta. Se jäi kesken, mutta lehdessä julkaistiin myöhemminkin opetusluontoisia kirjoituksia musiikista. Musiikinopetuskirjekurssit saatiin aikaiseksi vuosina 1928–1933, minkä lisäksi liiton piirijärjestöt eri puolilla Suomea järjestivät jäsenilleen paikallisia opetuskursseja.

Rahavaikeuksista ja kurssien kustannustehokkuutta kyseenalaistaneesta kritiikistä huolimatta johtajakursseja ehdittiin ennen toista maailmansotaa pitää kuudet. Kursseille osallistui yhteensä 106 henkilöä, joista 38 toimi liiton vuoden 1945 tietojen mukaan myöhemmin jonkin työväen kuoron tai soittokunnan johtajana. Kursseille saatiin kolmena vuotena valtionapua, mutta muuten varat kursseihin jouduttiin hankkimaan arpajaisten avulla ja liiton muita toimintoja supistamalla, mikä luonnollisesti vaikeutti niiden järjestämistä.

Esimerkiksi liiton puheenjohtajana vuosina 1927–1929 toiminut Kaarle Lehtinen piti johtajakursseja kaikkein tuloksellisimpana musiikinopetusmuotona, joka täytti tehtävänsä erinomaisen hyvin. Vaikka kursseilla ei valmiita johtajia saatukaan aikaiseksi, olivat ne kuitenkin tärkeä osa Suomen Työväen Musiikkiliiton toimintaa ja yksi osoitus siitä, että liitto kykeni toteuttamaan vuonna 1920 asettamiaan tavoitteita jo toimintansa ensi vuosina.

Heta Tolvanen
Kuvat: Työväen Arkisto

Lähteet:
Hurri, Merja: Suomen Työväen Musiikkiliitto 60. Suomen Työväen Musiikkiliitto, Tampere 1982.
Lehtinen, Kaarle: Suomen Työväen Musiikkiliitto 19201945. Suomen Työväen Musiikkiliitto, Tampere 1945.
Tolvanen, Heta: Työväenmusiikkia vai musiikkia työväelle? Työväen musiikkiharrastus Helsingissä 1918–1939. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto 2016.
Työn Sävel 1921–1928.

Tästä pääset katsomaan työväenmusiikin aikajanaa 1860-luvulta 1970-luvulle. 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttesi
Kirjoita tähän nimesi