Kuoro ottaa kantaa yhteiskunnan epäkohtiin
28.5.2023
Kantaaottava kuoro pureutuu useisiin yhteiskunnallisesti ajankohtaisiin teemoihin ainutkertaisilla esityksillään Vaasassa ja Helsingissä kevään aikana.
Laulu ottaa kantaa -kuoro on maaliskuun 2023 alussa käynnistynyt työryhmä, johon kuka tahansa on voinut hakea omalla ainutlaatuisella äänellään. Nuotinlukutaitoa tai aiempaa esiintymiskokemusta ei edellytetty, vaan kriteereinä hakijoille olivat motivaatio tutustua omaan ääneen, kantaaottavuuteen ja esiintymiseen.
Kevään aikana kuoro on luonut työryhmälle tärkeisiin asioihin kantaaottavan esityksen, joka sisältää ääni-improvisaatiota ja suomalais-ugrilaista kansanlaulua uudelleen sanoitettuna. Lähtökohtana ryhmän toiminnassa on ollut pohtia yhteiskunnallisten ja globaalien aiheiden käsittelyä musiikin ja äänen keinoin.
– Näiden viisaiden ja avoimien ihmisten kanssa on ollut todella innostava työskennellä. Vaikka joukkomme on ikähaitariltaan ja taustoiltaan hyvin laaja, tuntuu, että puhallamme vahvasti yhteen hiileen. Toivon että jokainen on voinut tuoda ryhmään omat vahvuutensa sekä löytänyt uusia vahvuuksia ja tapoja ilmaista itseään, kuoron ohjaaja Outi Pulkkinen kertoo.
Yhdessä rakennetussa teoksessa otetaan kantaa useisiin yhteiskunnallisiin teemoihin, kuten työuupumus ja luontokato, johon liittyen kuoro kävi ilmaisemassa näkemyksensä Helsingissä Luontomarssi-mielenosoituksessa maaliskuussa pian ensitapaamisensa jälkeen. Varsinaisen kuoroteoksen ensiesitys on toukokuussa Vaasan kuorofestivaalilla, jonka lisäksi kuoro esiintyy Maailma Kylässä -festivaalilla.
Kuoron ohjaaja Outi Pulkkinen on laulu- ja jouhikkoperinteen taitaja, ihmisäänitaiteilija, pedagogi ja monitaiteellinen esiintyjä. Kevään aikana hän on johdatellut ryhmää kokonaisvaltaisin ja rohkaisevin metodein oman ja yhteisen äänen äärelle. Ryhmän tapaamisissa on tutustuttu äänen kehollisuuteen, ihmisäänen ulottuvuuksiin, kokonaisvaltaiseen ilmaisuun ja ääniteoksen muodostamiseen yhdessä sekä omien sanoitusten tekemiseen erilaisissa perinteisissä runomitoissa.
– Koska esiintymispaikkamme tulevat olemaan hyvin erilaisia, myös teoksemme muotoutuvat erilaisiin tilanteisiin. Rauhallisessa sisätilassa voimme keskittyä herkempään ilmaisuun, mutta laulatamme myös yleisöä. Kansanlaulussa tyypillinen vuorolaulu on helppo yhteisöllinen ja osallistava laulamisen muoto. Yhteisöllisyyttä tulemme tarvitsemaan lisää tässä voimakkaassa yhteiskunnallisessa ja globaalissa maailman murrostilanteessa, kuoron ohjaaja Outi Pulkkinen kuvaa työryhmän tulevia esityksiä.
Laulu ottaa kantaa -kuoroteoksen esiintymiset keväällä
Vaasan kuorofestivaali
Pe 19.5. klo 17 kulttuuritalo Fanny, Vaasa
Pe 19.5. klo 18.45 Kauppakeskus Rewell, Vaasa
Maailma Kylässä -festivaali
Su 28.5. Maailma kylässä festivaalin katutaidelava (tarkempi esiintymisaika: www.maailmakylassa.fi)
*****
Hanke on osa Laulu ottaa kantaa -verkostoa, joka koostuu tutkijoista, taiteilijoista ja työväenliikkeen arkistoista. Verkoston toiminnassa ylläpidetään kantaaottavan musiikin yhteisöä, nostetaan esiin ajankohtaisia ja historiallisia teemoja, sekä ollaan osana kantaaottavia teemoja sisältäviä tapahtumia. Osana Laulu ottaa kantaa -yhteisön toimintaa Työväen Sivistysliitto TSL on järjestänyt yhteistyössä KSL-opintokeskuksen kanssa yhteiskunnallisia studio- ja laulutyöpajoja, konsertteja sekä klubikiertueita eri puolilla Suomea.
Lisätietoja:
tuottaja: Jaakko Suni, Työväen Sivistysliitto TSL
+358 40 865 7576
tuottaja: Riina Näsi, KSL-Opintokeskus
+358407788180
Lisätietoa Laulu ottaa kantaa -verkostosta:
www.lauluottaakantaa.fi
www.facebook.com/lauluottaakantaa
www.instagram.com/lauluottaakantaa/
Lisätietoa Vaasan kuorofestivaaleista
Lisätietoja Maailma -kylässä -festivaaleista